Esko Eerikäinen romahtaa viidakossa – ikävä laukaisi voimakkaan reaktion: ”Hirveän montaa kertaa ei jaksaisi tuollaista kokea”
Hunks-tanssijanakin tunnettu radiojuontaja Esko Eerikäinen kisaa parhaillaan Argentiinan viidakossa Olen Julkkis, Päästäkää Minut Pois! -ohjelmassa. Esko on ikävöinyt varsinkin tytärtään Victoriaa, jonka kuvaa hän säilyttää viidakkovuoteensa vierellä.
Ohjelman 12. jaksossa Esko vetäytyy omiin oloihinsa mietiskelemään ja tunnustaa myöhemmin kameroille kärsivänsä jälleen koti-ikävästä.
– Jotenkin se eilen alkoi sieltä vähän niin kuin tulivuoren lailla purkautua ja tänään se purkautui totaalisesti.
– Koti-ikävä kalvaa koko ajan taustalla. Ei pysty nauttimaan ja huomaa, että pienet asiat alkaa helposti ärsyttämään ja haluaa vetäytyä omaan kuoreensa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Leirissä Satu Silvo huomaa leiritoverinsa alakulon ja Esko murtuu samantien kyyneliin.
– Ihan hirveä koti-ikävä. Tää on vi**u ihan kauhee… Esko saa sanottua kyynelten lomasta, kun Satu ja Kyösti Mäkimattila lohduttavat häntä.
Esko myöntää, että viidakossa vietetty aika on tuntunut ikuisuudelta.
– Haluaisi vaan herätä himasta ja olla sen lapsen kanssa siellä, ja viettää sellaista normaalia elämää.
– En ole ikinä saanut paniikkikohtausta, mutta olin silleen, et mitä vi**ua mulle tapahtuu!? Ei kyllä hirveän montaa kertaa jaksaisi tuollaista fiilistä kokea.
Lue myös:
Oho! Esko Eerikäinen esitteli uutta kasvotatuointiaan: ”Tais vähän tuntua?!”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta