Hanna Myllymaa on uusi Ensitreffit alttarilla -asiantuntija – yksi tärkeä seikka suosikkiohjelmassa kiehtoo häntä!
Ratkaisukeskeisenä terapeuttina työskentelevä Hanna Myllymaa nähdään ensimmäistä kertaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa asiantuntijan roolissa. Hän vetää erilaisia ero- ja parisuhderyhmiä, joiden kautta hän on tukena eroaan purkaville tai parisuhdettaan vahvistamaan pyrkiville pareille. Työssään hän nojaa Fisherin sopeutumiskäyttäytymisteoriaan, jonka pohjalta ryhmien toiminta järjestetään.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa Hannaa kiehtoo se, että tuoreet parit saavat tukea parisuhteensa rakentamiseen heti sen alkumetreiltä asti. Hänen mukaansa parisuhteesta voi saada toimivamman ja kummankin osapuolen vahvuudet paremmin huomioivan, kun ammattiapua on käytettävissä jo suhteen alkutaipaleella. Hän myös arvostaa sitä, että ohjelmassa ei keskitytä pelkkään pintaan.
– Ensitreffit alttarilla- konseptissa kiehtoo se, että ihmisen sisälle tutustutaan oikeasti, sillä meillä on monipuolista dataa käytössä siinä hetkessä, kun pohdimme minkälaisia matcheja löytyy, Hanna kertoo MTV3-kanavan tiedotteessa.
Pandemian aiheuttama poikkeusaika korostaa Hannan mukaan ihmisten läheisyydentarvetta ja tuo esiin yksinäisyyden hetket, kun ei ole samalla tapaa mahdollisuuksia kohdata ihmisiä esimerkiksi baareissa tai harrastustoiminnassa.
– Ihminen kaipaa aina vierelleen toista ihmistä, meillä on se perustarve kokea olevamme rakastettuja. Se säilyy meillä läpi elämän – tarve kokea olevansa tärkeä, arvokas ja rakastettu. Siihen kulminoituu parisuhteen tarve ja miksi rinnalle kaipaa toista henkilöä.
Pirkkalassa asuva Hanna Myllymaa on pitänyt yhtä aviomiehensä kanssa 15 vuoden ajan ja heillä on neljä lasta. Vapaa-ajallaan Hanna pelaa lentopalloa, minkä lisäksi hän on vahvasti mukana seuratoiminnassa niin aikuisten kuin lastenkin puolella. Itseään Hanna kuvailee määrätietoiseksi ja periksiantamattomaksi joukkuepelaajaksi.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa nähdään Hannan lisäksi parien tukena kaksi aiemmilta kausilta tuttua asiantuntijaa – erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen sekä kirkkoherra Kari Kanala.
Ensitreffit alttarilla alkaa ti 31.8. klo 21 MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa.
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa