HS: Jari Tervo palaa television lauantai-iltoihin – tehtävänä on johdatella jossittelemaan
Tervo aloittaa uuden paneelishow’n vetäjänä.
Kirjailija Jari Tervo, 62, viihdytti suomalaisia 19 vuoden ajan Uutisvuoto-ohjelman kapteenina. Hän jäi pois ohjelmasta kesällä 2017. Nyt sanavalmis Tervo palaa ruutuun parhaaseen katseluaikaan uudessa Entä jos -ohjelmassa.
Ohjelmassa panelistit etsivät vaihtoehtoja todellisuudelle ja pohtivat mitä olisi tapahtunut jos historian tapahtumat olisivat ratkenneet toisin. Puheenaiheet liittyvät populaarikulttuuriin, historiaan, urheiluun, taiteeseen ja tieteeseen.
Vastauksia etsitään muun muassa kysymyksiin, mitä olisi seurannut, jos Jeesus olisi saanut kuolemantuomion sijaan viisi vuotta vankeutta tai jos Elvis ei olisikaan saanut levytyssopimusta?
Tervon kanssa ohjelmassa keskustelee kolmihenkinen paneeli vaihtuvin kokoonpanoin.
Ohjelma on toteutettu poikeuksellisella tavalla, sillä se on kuvattu toukokuun aikana kokonaan etänä, joten panelistit on kuvattu omissa kodeissaan.
Kahdekasanosainen Entä jos -ohjelma nähdään TV1:ssä 13.kesäkuuta alkaen, heti pääuutislähetyksen jälkeen.
Lähde: HS
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn