IL: Esko Eerikäinen kommentoi kiihkeää seksikohtausta – ”Minusta on hienoa antaa kasvot tälle asialle”
Radiojuontaja Esko Eerikäinen nähtiin aiemmin tällä viikolla ensimmäistä kertaa Salatut elämät -sarjassa. Hänet nähdään Peten roolissa, joka päätyi sänkyyn Pete Latun esittämän Kalle Laitelan kanssa.
– Kun sain käsikirjoituksen, olihan se jäätävän jännittävää. En ole koskaan aiemmin näytellyt ja sitten samantien tuollainen tilanne, Esko kommentoi Iltalehdelle.
Kohtaus ei ole jäänyt huomaamatta myös katsojilta.
– Olen saanut paljon palautetta, että “onpa rohkeaa ja ihanaa” ja on myös tullut sitä, että “nyt meni maku”. Elämme vuotta 2022 ja minusta on hienoa päästä näyttelemään tällaista roolia ja antaa kasvot tälle asialle, Esko toteaa.
Esko paljasti Metropolille päätyneensä rooliin varsin erikoisella tavalla.
– Tein Kallea näyttelevästä Pete Latusta haastattelun Novalle, kun Salatut elämät täytti viime vuonna 22 vuotta. Totesin Petelle puoli vitsillä, että on huutava vääryys, ettei minua ole koskaan otettu mukaan Salattuihin elämiin. Siitä meni noin kolmisen kuukautta, kun minuun otettiin tuotannon puolelta yhteyttä viime vuoden elokuussa. He halusivat kirjoittaa minulle roolin, Esko Eerikäinen kertoo Metropolille.
– Täytyy myöntää, että olin yhteydenotosta hämmentynyt. He kertoivat minulle roolista, minkä olivat kirjoittamassa sarjaan. Se on rooli, jossa joutuu heittäytymään. Suostuin heti, kun kuulin roolista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta