IL: Salatut elämät -tähti Oona Louhivaara jätti julkisuuden ja näyttelemisen 12 vuotta sitten – paljastaa nyt syyt!
Näyttelijä Oona Louhivaara muistetaan Laura– ja Salatut elämät -sarjan tähtenä. Hän päätti poistua julkisuudesta, kun jätti Salatut elämät -sarjan vuonna 2009. Sarjasta poistumisen jälkeen hän ei ole antanut haastatteluita ennen kuin vasta nyt Iltalehdelle, kun puhuu syistä, miksi päätti lopettaa näyttelemisen ja poistua julkisuudesta.
– Minulle tuli julkisuudesta aika nopeasti sellainen olo, että en voi olla tässä liian pitkään, sillä en halua, että minut muistetaan ikuisesti, Oona kertoo lehdelle.
Hän ehti näytellä Salatuissa elämissä kahden vuoden ajan rakastettua hahmoa, Juulia Autiota. Kun hän ilmoitti tuotantoyhtiölle lopettamisesta, hänelle tarjottiin mahdollisuutta paluuseen, mutta hän halusi itse, että sarjan hahmo kuolee.
– Kahden vuoden jälkeen minulle tuli tunne siitä, että nyt on aika lähteä. Ei siihen liittynyt mitään draamaa, mutta se tunne oli todella vahva. Jälkikäteen olen ajatellut, että jos en olisi silloin sanonut niin tiukasti, eikä hahmon lähtöä olisi käsikirjoitettu niin lopulliseen muotoon, niin olisin varmasti palannut sarjaan, Oona sanoo.
Nykyisin Oonalla on kolme tytärtä valokuvausalalla työskentelevän miehensä kanssa. Oona on tehnyt pian pari vuotta miehensä kanssa töitä yhdessä, ja viime syksynä hän aloitti myös itse valokuvausopinnot. Lisäksi hän opiskelee parhaillaan kundaliinijoogaohjaajaksi.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Antti Tuiskulle sattui kiusallinen moka Himoksen festariyleisön edessä – katso kuva!
Koripallotähti Sasu Salin meni naimisiin – Antti Tuisku paljasti ilouutisen!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta