
Uudet Temptation Island -sinkkunaiset julki – katso kuumat kuvat viettelijöistä!
Helmikuussa pärähtää käyntiin Temptation Island Suomen yhdeksäs tuotantokausi, joka kuvattiin marraskuun 2020 lopulla Kittilässä, Levillä. Ohjelman juontaa tuttuun tapaan Sami Kuronen.
Ohjelman pariskunnat paljastetaan myöhemmin, mutta pakkaa sekoittavat kymmenen sinkkukaunotarta ovat jo selvillä.
1. Jenna, 26, Helsinki

“Nyt ku on tää korona, me ollaan kaikki täällä ihan horona.”
Jenna työskentelee pintakäsittelijänä ja baarimikkona ja kertoo olevansa menevää sorttia. Hän innostuu tatuoiduista ja luotettavista miehistä, jotka ottavat muut huomioon.
– Tuon tullessani positiivista energiaa ja ikimuistoisia bileitä, Jenna kertoo.
Kiinnostaviin miehiin Jenna tekee vaikutuksen katsekontaktilla ja keskustelutaidoillaan.
2. Inka, 26, Kouvola

“Mä harrastan neulomista ja mä tykkään kaiken paksuisista puikoista.”
Inka työskentelee laitoshoitajana ja nauttii sinkkuelämästä täysin rinnoin. Rempseän naisen saa syttymään itsevarmuus ja huumori.
– Elän elämää aika huolettomalla asenteella, eikä kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Elämäniloa ei minulta puutu, Inka sanoo.
Inka lupaa tuoda Temppareihin ennen kaikkea hyviä keskusteluja.
3. Vilma, 20, Outokumpu

“Mie sanoin kaikille miun kavereille, et mie tuun tänne harkkaan, mut kyllähän täälläkin harjoitellaan, että miten niitä miehiä isketään.”
Vilma on opiskelija, joka lupaa tuoda Temptation Islandille palan itä-suomalaista rempseyttä. Unelmien mies on tummat piirteet omaava, itsevarma ja hauska.
– Harvoin joudun miehiä iskemään, yleensä he iskevät minut, Vilma toteaa.
Vilma viettelee urokset intensiivisellä katseella ja säteilevällä hymyllään.
4. Nanna, 20, Vantaa

“Mä oon Nanna. Mä aion täällä kaikki ruotuun panna ja miehet aina huutaa mun perään mmm… Nannaa..”
Nanna työskentelee apulaisvuoropäällikkönä ja aikoo tuoda Temppareihin paljon vauhtia ja meininkiä. Villiä sinkkuelämää viettävä Nanna etsii kuitenkin rakkautta.
– Heti jos löytyy ihminen, kenen kanssa homma toimii, olen siinä myös täysillä mukana.
Pirtsakka kaunotar hurmaa miehet olemalla sopivasti flirtti ja oma itsensä.
5. Zennifer, ”Jenni”, 22, Pori

“Mulla on oma hevonen, eli pysyn satulassa kovemmissakin kyydeissä.”
Opiskelijana ja vaatemyyjänä toimivan eksoottisen Jennin sukujuuret tulevat Dominikaanisesta tasavallasta ja toteuttaa luovaa puoltaan muun muassa valokuvaamalla.
– Haluan haastaa itseäni ja todistaa, että pystyn tekemään asioita, joihin vielä vähän aikaa sitten en ikinä olisi uskonut pystyväni, ujoksikin tunnustautuva Jenni paljastaa.
6. Tiia, 28, Tampere

“Mä oon meijän porukan vanhin, mutta myös kokenein.”
Tiia työskentelee kauneudenhoitoalalla ja rakastaa ruokaa, mutta vihaa hikoilua. Tempperamenttinen Tiia uskoo tuovansa Temppareihin paljon naurua ja leikkimielisyyttä.
– Kanssani on helppo ja rento viettää aikaa. Hullua on myös helppo yllyttää, Tiia kuvailee.
Unelmien mies on Tiian mielestä miehen kokoinen eikä mikään mammanpoika.
7. Maippu, 22, Seinäjoki

“Kuulemma punapäät ei pääse taivaaseen, mutta ette taida päästä tekään tän reissun jälkeen.”
Maippu työskentelee kokkina ja tarjoilijana ja aikoo tarjota Temppareissa suoria ja rehellisiä mielipiteitä. Hän kaipaa ympärilleen ihmisiä ja on aina menossa.
– Yleensä minua lähestytään, enkä muista milloin edes olisin itse tehnyt aloitetta. Moniin kuulemma kolahtaa mun aitous, huumori ja ulkonäkö ja varsinkin punaiset hiukset, joita kehutaan usein!
Pitkät ja tatuoidut miehet, joilla on pilkettä silmäkulmassa ovat Maipun mieleen.
8. Lisa, 19, Imatra

”Miun kaverit sanoo, että mie oon parasta seuraa kun mun sydän on palasina, niin jos joku vaikka täällä tulis rikkoo mun sydämen?”
Lisa haaveilee rikostutkijan urasta, mutta työskentelee tällä hetkellä pikaruokaravintolassa. Hän lupaa tuoda mukanaan vauhtia ja jännittäviä tilanteita.
– Osaan laittaa ihmisten päät pyörälle. Saa itse valita, onko se sitten hyvällä vai pahalla, Lisa paljastaa.
Lisan mukaan kenenkään ei pitäisi tuhlata aikaa väärään ihmiseen.
9. Joanna, 20, Lahti

“Jos teijän mieltä tulee murheet painaa, ni mua voi aina kuuntelijaks lainaa.”
Joanna on positiivinen ja menevä asiakaspalvelija, joka heittäytyy Temppareihin jännittynein tuntein.
– Tuon Temppareihin iloisuutta ja hyvää kuunteluseuraa, Joanna lupaa.
Miehet hän hurmaa sinisillä silmillään ja flirttailevalla katseellaan. Joanna syttyy komeista ja puheliaista miehistä.
10. Peppiina ”Pepsu”, 27, Jyväskylä

“Mä oon personal trainer, ja mä oon ennenkin pannu miehiä kuntoon.”
Liikunnanohjaaja Pepsu sanoo tuovansa Temppareihin hyviä keskusteluita, naurua ja iloa.
– Mä tykkään hauskoista miehistä, jotka saa mut nauramaan, Pepsu paljastaa.
Urheilullinen Pepsu valloittaa miehiä olemalla oma itsensä.
Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Nelosella ja Ruudussa 17. helmikuuta alkaen.
Lue myös:
MasterChef palaa ruutuihin VIP-versiona – katso ketkä julkkikset kisaavat voitosta!
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Wilma Murto julkaisi kuvan täysin luomuna: tältä hän näyttää ilman meikkiä – kuva
- Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!