Jon-Jon Geitel hyppää uutena kasvona Rantabaari-sarjaan – näyttelijä paljastaa yksityiskohtia kulissien takaa!
Salatut elämät -tekijöiden huippusuosittu Rantabaari-draamasarja saa syksyllä odotettua jatkoa, kun ohjelman neljäs kausi starttaa C More -palvelussa.
Tuoreella kaudella nähdään tuttujen hahmojen ja näyttelijöiden lisäksi liuta uusia kasvoja, joista yksi on Tähdet, tähdet -ohjelmassa suomalaisia ihastuttanut näyttelijä-muusikko Jon-Jon Geitel.
Geitel kertoo Metropolille, kuinka sarjaan mukaan hyppääminen on häneltä sujunut.
– Todella luontevalta tämä on kyllä tuntunut. Jengi on tehnyt tätä nyt niin pitkään, että he ovat jo täysin vanhoja konkareita. Rantabaarin tuotanto on ikään kuin eteenpäin kulkeva juna, jonka kyytiin on helppo hypätä, Geitel kuvailee.
Geitel myöntää avoimesti, ettei hän ollut katsonut jaksoakaan Rantabaari-sarjaa ennen kuin sai tietää uudesta näyttelijäpestistään.
– Heti kun tieto roolista tuli, aloinkin sitten vähän tutkimaan, Geitel toteaa nauraen.
– Katsoin muutamia jaksoja ihan vain, jotta saisin kiinni tyylilajista. Totesin nimittäin, että ei se ehkä haittaa, vaikka en ihan kaikkea sarjasta tietäisikään. Eihän minun hahmonikaan tiedä, sillä hän on myös aivan uusi, näyttelijä täsmentään.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ihan hirveästi ei Geitel vielä voi hahmostaan paljastaa, mutta sen verran hän suostuu kertomaan, että heissä on jonkin verran yhtäläisyyksiä.
– No siis, ainakin olemme hyvin samannäköisiä hahmoni kanssa, Geitel vitsailee.
– Mutta toki meissä on myös muita samankaltaisuuksia. Kyllähän minä annan hahmolleni jonkinlaisen oman olemukseni. Olemme molemmat melko rentoja kavereita.
– Ainut vain, että hahmoni päätyy sarjan hengen mukaisesti erilaisiin, dramaattisiin koukeroihin ja joutuu ikään kuin olosuhteiden ja omien valintojensa uhriksi. Ihan sellaisia käännöksiä ei minun elämässäni ainakaan tällä hetkellä ole, mies summaa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä