Seiska: Kirsi Alm-Siira koki epävarmuutta uransa alussa – muutti ulkonäköään uskottavuuden vuoksi: ”Ajattelin, että olisin parempi työssäni”
Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira, 46, paljasti Seiskan haastattelussa kamppailleensa nuorempana ulkonäköpaineiden kanssa.
Hän ajatteli tuolloin, että uutisankkureilla oli jokin tietty muotti, jolta piti näyttää ja myöntää, että haki uskottavuutta muun muassa vaatteilla.
– Googlasin uutisankkureiden kuvia ja katselin heidän vaatteistaan mallia, Kirsi kertoo Seiskalle.
Hän meni asiassa jopa niin pitkälle, että leikkautti itselleen polkkatukan, vaikka ei sellaista itse halunnut, vain näyttääkseen uutisankkurilta.
Kirsi sanoo ymmärtäneensä sittemmin, ettei ammattitaito ole ihmisen ulkonäöstä kiinni ja pukeutuu nykyään paljon rennommin. Hän on myös sinut itsensä kanssa.
– Mutta en aina ole ollut. Uskon kuitenkin, että tämä kaikki kuuluu ihmiseksi kasvamiseen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Seiska
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä