Meteorologi Anniina Valtonen juontajaksi suosikkiohjelmaan – ”Onhan tämä ihan mielettömän siistiä!”
Meteorologi Anniina Valtonen, 31, on ihastuttanut katsojia rennolla olemuksellaan sääkarttojen edessä jo yli kymmenen vuoden ajan. Pian Valtonen debytoi myös juontajana, sillä hän ryhtyy juontamaan Puoli seitsemän – ohjelman perjantain lähetyksiä yhdessä Olli-Pekka Kursin kanssa.
Valtosen valinnasta juontajaksi kerrottiin Puoli seitsemän -ohjelman torstain lähetyksessä, jossa juontaja Mikko Kekäläinen lausui hauskan ”sääennusteen”, jonka myötä Valtonen toivotettiin tervetulleeksi studioon.
– Koko kevään perjantaisää pinkeillä sohvilla on erittäin aurinkoista. Hyvä tuuli vahvistuu vieden pilvet mukanaan. Korkeapaine vallitsee ja lämpö hellii Puoli seiskan katsojia koko maassa, Kekäläinen sanaili.
Iloinen Valtonen myönsi lähetyksessä, että uusi työtehtävä kieltämättä jännittää.
– Tämä on ihan uutta ja ihmeellistä, mutta onhan tämä ihan mielettömän siistiä, Valtonen hehkutti.
Aivan tuntemattomaan Valtonen ei hyppää, sillä hänet nähtiin jo aiemmin Puoli seiskan mysteerijuontajana. Katsojat suitsuttivat Valtosen esiintymistä ja moni toivoi hänelle jopa omaa ohjelmaa. Myös torstain lähetyksessä vieraana ollut Mikko ”Peltsi” Peltola kertoi katsoneensa kyseisen jakson ja kehui suoritusta vuolaasti.
– Se meni erinomaisesti. Sä olet luonnonlahjakkuus!
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Valtonen jatkaa edelleen myös Ylen meteorologina, mutta pyhittää perjantait Puoli seiskan tekoon. Valtonen aloittaa juonatjana heti vuodenvaihteen jälkeen.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne