
Näyttelijä Taneli Läykki kohtasi ikävän yllätyksen Rantabaari-sarjan kuvauksissa – ”Teki todella tukalan olon”
Salattujen elämien sisarsarjaa Rantabaaria on kuvattu koko kesän ajan Helsingissä. Huippusuositun ohjelman neljäs kausi nähdään C More -palvelussa syksyllä.
Rantabaarissa on mukana monet aiemmilta kausilta tutut kasvot, kuten Johanna Puhakka ja Hemmo Karja. Lisäksi sarjaan hyppää liuta uusia nimiä, joista yksi on näyttelijä ja muusikko Taneli Läykki.
Läykki kertoo, että hänen on ollut helppo päästä sisälle Rantabaarin työryhmään.
– Ei ole missään kohtaa tuntunut millään lailla epämukavalta, vaan ensimmäisestä päivästä lähtien on tuntunut siltä, että on osa porukkaa. Vähän kuin viettäisi aikaa ystävien kanssa, Läykki kuvailee Metropolille.
Yksi asia kuitenkin yllätti Läykin: paahtava helle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kulunut kesä on ollut Suomessa poikkeuksellisen kuuma, ja myös Läykki sai kärsiä polttavasta auringosta.
– Päänahkani paloi aika mallikkaasti, kun meillä oli ensimmäisiä kuvauksia ulkona helteellä, Läykki paljastaa.
– En tajunnut, että minulla on sen verran vaalea tukka, että auringonvalo otti suoraan päänahkaani. Sehän sitten kesi kivasti irti seuraavalla viikolla, hän naurahtaa.
Kuvaaminen hellekeleillä tuotti välillä haasteita myös jaksamisen kanssa.
– Kyllä se aurinko väsytti aika paljon ja teki paikoitellen todella tukalan olon.
Onneksi korkeisiin mittarinlukemiin oltiin kuitenkin varauduttu asianmukaisin varustein. Läykki painottaa, että Rantabaarin näyttelijöistä pidettiin hyvää huolta ohjelman taustatiimin toimesta.
– Menimme aina kohtausten välissä aurinkovarjojen alle ja joimme paljon vettä ja söimme suolapähkinöitä. Pääsimme myös hetkeksi pois auringosta aina kun oli tarve, mies täsmentää.
– Että oikein mainiosti kaikki oli hoidettu, hän lisää hymyillen.
Lue myös:
Anna Tavaila joutui onnettomuuteen Rantabaari-sarjan kuvauksissa – ”Kävin pohjassa asti”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”