Salatut elämät päättyy shokkiin!
Viimeisellä viikolla ennen Salatut elämät -sarjan 3. heinäkuuta alkavaa kesätaukoa luvassa on runsaasti dramaattisia käänteitä.
Iisa on yhä vihainen Ismolle, joka yrittää saada välit kuntoon, mutta turhaan.
Iisa lähtee Jutan kanssa viettämään tyttöjen iltaa saadakseen ajatuksensa muualle. Ilta saa kuitenkin ikävän käänteen, kun heidän seuraansa liittyy kaksi humalaista miestä. Toinen heistä käy lääppimään Iisaa.
Jutta ryntää ystävänsä avuksi ja lyö miestä, minkä seurauksena baarissa puhkeaa tappelu. Lopulta molemmat naiset päätyvät yöksi putkaan. Aamulla Lasse ja Ismo saapuvat hakemaan heidät poliisiasemalta, ja samalla Iisan ja Ismon riita saadaan viimein sovittua.
Tatulla on edessään vaikea valinta Sampon ja Kallen välillä. Hän punnitsee molempien hyviä ja huonoja puolia. Vaikka Sampo kerää enemmän plussia, Tatu huomaa sydämensä vetävän edelleen Kallen puoleen.
Korjaa mut -sarja saa vihdoin ensi-iltansa, ja Sampo saapuu tilaisuuteen Tatun avecina. Yllätys on suuri, kun myös Kalle ilmestyy paikalle. Ensi-illassa nähdään kohtaus, jossa kuullaan Sampon ja Karin salaa nauhoitettu keskustelu.
Dramaattinen päätös
Aki ja Linda antautuvat tunteidensa vietäviksi ja päätyvät rakastelemaan.
Samaan aikaan Aaro ja Marianna valmistautuvat lähtemään lopullisesti pois Suomesta. Kun Marianna saa Akilta kuulla, että hänen vihamiehensä Henrik voi hyvin, kostohalu herää jälleen. Hän tainnuttaa Henrikin ja tuo tämän teollisuushalliin Aaron yllätykseksi. Henrik raahataan asuntoautoon, jossa hänelle paljastuu, että juuri Marianna auttoi Aaron aikoinaan pakoon.
Aki löytää serkkunsa teollisuushallista, mutta Aaro yllättää hänet. Aaron suunnitelmana on surmata sekä Aki että Henrik. Samoihin aikoihin Linda saapuu paikalle ja kauhistuu nähdessään isänsä osoittavan aseella Akia. Laukaus lähtee – ja yksi ihmisistä lyyhistyy maahan.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä