Unelmahäät palaa ruutuun uusin jaksoin – mukana sarjan historian ensimmäinen miespari!
Rakastettu Unelmahäät-sarja jatkuu uusin jaksoin huhtikuussa, kun Discovery+-palvelussa nähdään yhteensä kahdeksan ikimuistoista rakkaustarinaa ja paria.
Ohjelman neljännellä tuotantokaudella tehdään myös historiaa, sillä ensimmäistä kertaa formaatin historiassa alttarille astelee umpirakastunut miespari.
Luvassa on romantiikkaa ja vahvoja elämäntarinoita. Tälläkään kaudella ei vältytä yllätyksiltä, joita parit kohtaavat valmistellessaan hääjuhliaan.
Häät aiheuttavat luonnollisesti myös harmaita hiuksia kun sulho aktivoituu kosimaan yli 20 vuoden yhteiselon jälkeen, mutta vuosia odottanut morsian ei olekaan enää innoissaan ja antaa pakit muun perheen katsellessa vieressä.
Ongelmilta ei vältytä myöskään lähempänä h-hetkeä, kun rennosti elämään ja häihin suhtautuva sulhanen saa ankaran muistutuksen tilanteen vakavuudesta morsiamen peruessa hääjuhlan vain kolme viikkoa ennen vihkimistä.
Viimein kaikki on kuitenkin hyvin ja yhteinen elämä avioparina voi alkaa.
Unelmahäät Discovery+ -kanavalla maanantaisin 12.4. alkaen.
Lue myös:
Temptation Islandin yllätyskäänne! Varattu komistus päätyy sänkyyn sinkun kanssa: ”Pakko testaa!”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti