YLE: Temptation Island Suomen kuvauspaikka selvisi – Thaimaan rannat vaihtuivat Kainuun korpimaisemiin

Tuotantoyhtiö Banijay Finland Oy:sta myönnetään kuvausten olevan käynnissä Vuokatissa.

Huhtikuun lopulla selvisi, että vallitsevan koronatilanteen takia Temptation Island Suomen kahdeksas kausi kuvataan Suomessa. YLEn tietojen mukaan kuvaukset tapahtuvat ainakin matkailuyrittäjä Markku Laantin paratiisisaarella Nuasjärvellä.

Tuotantoyhtiöiden autoja on ollut liikkeellä Sotkamon ja Vuokatin taajamissa. Autoja on nähty muun muassa Hiukan hiekkarannoilla sekä Laantin Aateli-hotellin edessä Vuokatissa.

– En tiedä onko tämä Suomen Thaimaa, mutta hyvä kesämatkakohde rantoineen ja mahdollisuuksineen. Hienoa, että kotimaan kohdekin sai tällaisen mahdollisuuden ohjelman alustaksi, Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kertoo YLElle.

Vielä viikko sitten temppareitten Instagram-tilillä haettiin pariskuntia tulevalle kaudelle.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Temptation Island Suomi on hurjan somesuosion saavuttanut huippureality, jossa pariskunnille annetaan tilaisuus testata, kestääkö oma parisuhde vai onko suomalaisen kesäparatiisin kielletty hedelmä sittenkin houkuttelevampi. Neljä pariskuntaa matkustaa lomakohteeseen, jossa naisille seuraa pitää joukko toinen toistaa komeampia sinkkumiehiä ja miesten seuralaisina on puolestaan upeita sinkkunaisia.