Ex-missi ja juontaja Satu Tuomisto, 35, paljasti Instagram-tilillään ottaneensa vastaan uuden haasteen työrintamalla. Tuomisto aloittaa tv:ssä ralliemäntänä C More Sport -kanavalla.

– Pari viikkoa sitten otin vastaan mielettömän pestin mitä ehkä elämäni ensimmäisen kerran myös hieman etukäteen jännitän, Tuomisto kertoo.

Vaikka Tuomisto on seurannut lajia työn puolesta jo vuosia hän myöntää, että uutta opittavaa on paljon.

– Vaikka työnpuolesta lajia olen seurannut vuosia, niin jotenkin tuntuu että opeteltavaa on vielä aika paljon. Uusia sääntömuutoksia.. karttureita… kisoja… historiaa… Ennen ekaa suoraa käytän aikani muistipeliin ja viime kauteen. Virallisesti voisi siis sanoa, että olen nyt studioemäntä. C More Sport lähettää koko vuoden lukuisia suoria studiolähetyksiä rallin MM-sarjan parista, minä juontajana ja jäätävän kova asiantuntijatiimi kainalossa.

Lähetykset alkavat 20. tammikuuta Monte Carlosta ja päättyvät 13 osakilpailun jälkeen Japanin osakilpailuun marraskuussa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Tuomisto on itsekin harrastanut rallia nuorempana sekä työskennellyt jo parinkymmenen vuoden ajan Jyväskylän MM-rallissa.

– Hyvällä tavalla jännittää heittäytyä nyt uuteen livelähetysten juontajana, ja odotan jo innolla kauden alkua. Tiedossa on taatusti oppimatka rallin saloihin. Uskon, että tuon hyvän twistin lähetyksiin pitämällä asiantuntijoidemme jalat maassa ja asettumalla katsojan rooliin, Tuomisto kertoo tiedotteessa.

Lue myös:

Ex-missi Satu Tuomisto kuittaili Sofia Belórfille somessa – ”Ihan Belorfina!”

Satu Tuomiston suunnaton suru: ”Sydän on rikki”