18-vuotias kaunotar nousi sosiaalisesta mediasta kansainväliseksi kirjailijatähdeksi

Skotlantilainen Estelle Maskame julkaisi lukiolaisten elämästä kertovan DIMILY-trilogiansa alkujaan Wattpadissa, mainosti sitä Twitter-tilillään, ja pian hänen tekstejään oli luettu yli neljä miljoonaa kertaa.
Britanniassa sarjan kaksi ensimmäistä osaa nousivat iBooksin myydyimmiksi kirjoiksi. Sarjan ensimmäinen osa DIMILY – Rakastan (Did I Mention I Love You?) on juuri ilmestynyt suomeksi, ja loput osat julkaistaan kevään ja kesän aikana.
18-vuotias Estelle Maskame asuu perheineen pienessä Peterheadin kaupungissa Koillis-Skotlannissa. Kirjailijaksi jo 13-vuotiaasta asti tähdännyt Maskame on nyt unelma-ammatissaan. Omalla esimerkillään hän haluaa kannustaa lapsia ja nuoria lukemaan ja kirjoittamaan.
Maskame on ottanut lukijat mukaan kirjojensa kirjoitusprosessiin kuuntelemalla heidän palautettaan sosiaalisessa mediassa ja pyytämällä heidän apuaan esimerkiksi tapahtumapaikkojen yksityiskohtien kuvauksessa.
Kirjasarja kertoo Portlandissa äitinsä kanssa asuvasta 16-vuotiaasta Eden Munrosta, jonka vanhemmat ovat eronneet. Kun Eden muuttaa kesäksi isänsä luokse Kalifornian Santa Monicaan, hän tutustuu tämän uuteen perheeseen, jonka mukana tyttö saa kolme uutta velipuolta. Veljeksistä vanhin, Tyler Bruce, on äkkipikainen ja kapinahenkinen nuori, joka tuntuu vihaavan Edeniä ensi hetkestä lähtien. Tylerin ristiriitainen käytös hämmentää Edeniä, ja tämä päättää ottaa selvää, mitä pojan kovan ulkokuoren alla piilee. Pian Eden kuitenkin huomaa rakastuneensa siihen ainoaan ihmiseen, johon hänen ei pitäisi – omaan velipuoleensa.
Kuva: Gummerus/Alison Miller
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä