Kuva: Instagram Aku Hirviniemi
Aku Hirviniemi julkaisi vanhan koulukuvan: ”Näytän ihan Kari-Pekka Toivosen pojalta”
Näyttelijä Aku Hirviniemi julkaisi nostalgiaa huokuvan kuvan vuodelta 2003, jolloin hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa näyttelemistä. Hän löytää yhdennäköisyyden itsensä ja näyttelijä Kari-Pekka Toivosen väliltä.
– Noin 2003 näytin näyttelijäntyönlehtorini Kari-Pekka Toivosen pojalta. Tyttäreni mielestä pitäis kasvattaa taas pitkä tukka. Pitäiskö? Itselleni plussaa farkuissa roikkuvasta avainnipusta. Oli todella kätevä, Aku kirjoittaa kuvan yhteyteen.
Aku ja Kari-Pekka Toivanen ovat näytelleet yhdessä muun muassa Varasto-elokuvissa.
Paluu Posse-sarjaan
Tällä hetkellä Akua työllistää MTV3-kanavan Posse-sarjan suorat lähetykset. Hän teki paluun sarjaan useamman vuoden tauon jälkeen. – Maikkarilla aloitin aikoinaan tv-hommani. On ollut erittäin mukava hypätä takaisin Posseen. Vain Veronica Verhon kanssa en ole työskennellyt ennen, Aku kertoi taannoin Seiskalle.Kihlautui juontajan kanssa
Aku kihlautui viime keväänä juontaja Sonja Kailassaaren kanssa. Hän paljasti ilouutisen viime kesänä MTV3-kanavan suositussa Kesäterassi-ohjelmassa. – Tästähän on jo aikaa siis. Me mentiin kihloihin 2. helmikuuta. Eli se oli klassinen 02.02.2020. Kun näin, että se päivämäärä tuli, niin mulla tuli kiire ja sitten Kinder-munasormuksella pistin sen aamukahvin sekaan ja jouduin elvyttämään, Aku naureskeli lähetyksessä. Aku ja Sonja ovat pitäneet yhtä jo parisen vuotta.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Sofia Virran villi biletys jatkuu – keräsi katseita Helsingin yössä
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”