
Alko hävisi tavaramerkkijupakan virolaiselle SuperAlkolle
Alkon vaatimukset virolaista SuperAlkoa kohtaan kaatuivat Helsingin käräjäoikeudessa.
Koko tavaramerkkijupakka alkoin vuonna 2013, kun Alko haastoi virolaisen SuperAlkon oikeuteen Alko-sanan käytöstä tavaramerkissä sekä suomenkielisen palvelun tarjoamisesta suomalaismatkailijoille. Alko vaati SuperAlkolta Alko-sanan käytön lopettamista sekä 100 000 euron korvausta.
Helsingin Käräjäoikeus on nyt tehnyt päätöksensä, ja sen mukaan virolainen alkoholimyymäläketju SuperAlko saa jatkaa suomalaismatkailijoiden palvelemista suomenkielellä.
Alkon vaatimukset olivat SuperAlkon omistavan Aldar Eesti -yhtiön tiedotteen mukaan ”suomalaisen kuluttajan edun vastaisia ja kaiken lisäksi ne tulivat ihan liian myöhään.”
Viro on suomalaisten suosituin matkakohde. Vuonna 2014 Suomesta tehtiin Viroon lähes 2,3 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa.*) Virossa käyvistä matkailijoista suurin osa on suomalaisia.
– Oikeuden päätös oli järjen voitto. Päätös vahvisti, että voimme jatkossakin palvella suomalaisia matkailijoita parhaalla mahdollisella tavalla. Suomalaiset matkailijat ovat SuperAlkon tärkein ulkomainen asiakasryhmä ja he arvostavat palvelua äidinkielellään niin myymälässämme kuin verkkosivuillamme. Toimintamme jatkuu ennallaan ja nyt sille on Suomesta oikeudenkin tuki, toteaa Riho Maurer Aldar Eestistä.
– Monet suomalaiset ovat kyllästyneet kalliiseen alkoholimonopoliin ja nämä suomalaisen Alkon vaatimukset olivat suomeksi sanottuna täysin käsittämättömiä, hän jatkaa.
Vaatimukset tulivat yli kymmenen vuotta myöhässä
Suomalainen Alko on rekisteröinyt Alko-tavaramerkin Suomeen ja virolainen Aldar Eesti SuperAlko -tavaramerkin Viroon.
– Rekisteröimme SuperAlko -tavaramerkin yli 12 vuotta sitten. Olemme pitkäikäisimpiä alkoholimyymälöitä Tallinnan sataman läheisyydessä. Haluamme rakentaa liiketoimintaamme pitkäjänteisesti, joten meille on ollut alusta asti tärkeää, että toimimme sääntöjen mukaan. Tästä syystä rekisteröimme tavaramerkkimme heti toimintamme alussa, Maurer kertoo.
– Suomalaisen Alkon johto on ollut meistä tietoinen alusta asti ja osa johdosta on jopa vieraillut SuPerAlko-myymälässä. Olemme jopa kahvitelleet yhdessä. Nyt he sitten yhtäkkiä lähes 15 vuoden jälkeen väittivät, etteivät he aikaisemmin ole tienneet olemassaolostamme, Maurer ihmettelee.
Oikeudenkäyntikulut maksaa loppujen lopuksi suomalainen asiakas
Alko on vironkielessä vakiintunut lempinimi alkoholille. Eri alkoholimyymälöitä, joiden nimessä esiintyy alko-sana, on kymmeniä pelkästään Virossa. Jos tarkastelua laajentaa Baltiaan tai Venäjälle, puhutaan arviolta sadoista eri kaupoista.
– Alko on vironkielessä tavallinen lempinimi alkoholille. Tämä nimi on johdettu alkohol-sanasta, joka tarkoittaa alkoholia. Se on siis hyvin luonteva alkoholimyymälän nimi Virossa. Aikooko Suomen Alko ryhtyä oikeudenkäynteihin satoja Alko-liitettä käyttäviä kauppoja vastaan? Maurer kysyy.
– Oikeudenkäynnit ovat valitettavia, sillä niillä on korkeat kustannukset kaikille osapuolille. Toki Suomen valtion omistamalla Alkolla on enemmän rahaa käyttää oikeudenkäyntikuluihin, mutta viime kädessä kuluttajat joutuvat nekin maksamaan, Maurer toteaa.
Lisäksi suomalainen Alko vaati oikeudessa, että SuperAlkolla ei saisi olla suomenkielisiä verkkosivuja.
– SuperAlkolla on verkkosivut matkailijoiden tarpeisiin englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi. Suomalaisen Alkon vaatimukset verkkokauppamme kielestä oli sinänsä kummallinen, että heidän omatkin verkkosivunsa ovat venäjäksi, englanniksi ja ruotsiksi, Maurer vertaa.
”Sokea kanakin erottaa Alkon ja SuperAlkon”
SuperAlkon tavaramerkissä on oranssille pohjalle kirjoitettu SuperAlko. Lisäksi logossa on %-merkki kuvaamassa tuotteiden hyvää hinta-laatusuhdetta. Suomalaisen Alkon tavaramerkissä lukee punaisella Alko-sana valkoisella pohjalla.
– Jos katsoo SuperAlkon ja suomalaisen Alkon tavaramerkkejä ainoa yhdistävä tekijä on alko-sana, joka tulee molempiin tavaramerkkeihin omankielisestä sanasta alkohol tai alkoholi. Visuaalisesti merkit ovat täysin erilaisia väreineen ja fontteineen. Kukaan tuskin kuvittelee menevänsä suomalaiseen Alkoon, kun näkee SuperAlkon logon. Sokea kanakin erottaa Alkon SuperAlkosta, Maurer havainnollistaa.
– Lisäksi me toimimme Virossa ja suomalainen Alko Suomessa eli siinäkään mielessä ei ole vaaraa, että joku tulisi vahingossa meille yrittäessään mennä suomalaiseen Alkoon, hän jatkaa.
*) Viro on suomalaisten suosituin matkakohde. Vuonna 2014 Suomesta tehtiin Viroon 2 297 000 vapaa-ajanmatkaa, mikä on 29 prosenttia kaikista vapaa-ajanmatkoista. (Tilastokeskus)
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sampo Kaulanen on uusi Farmi Suomi -voittaja – näin hän kommentoi voittoa!
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Missi Oona Komi järjesti näyttävät juhlat – avautuu kuluneista vuosista: ”Neljän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon”
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Presidentti Tarja Halonen Helsinki Pride -tapahtuman suojelijaksi
- TTK-tähti Anniina Koivuniemi paljasti iloisen perheuutisen
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”