Assassin's Creed IV Black Flagille ladattava Blackbeard's Wrath -lisälaajennus
Ubisoft on julkistanut Assassin’s Creed IV Black Flagin ensimmäisen latauspaketin, Blackbeard’s Wrathin. Se on jo ilmestynyt sekä pc-tietokoneille että Xbox LIVE -palveluun Xbox One- ja Xbox 360 -pelikonsoleille. PlayStation Network -palveluun lisäosa ilmestyy 11. joulukuuta, jolloin sen voi ladata PlayStation 4- ja PlayStation 3 -pelikonsoleille. Blackbeard’s Wrath -moninpelilaajennus on myös osa pelin Season Pass -palvelua.
Lisäosa laajentaa hahmovalikoimaa kolmella uudella tulokkaalla, Mustaparralla, Jaguarilla ja Orchidilla. Jokaisella näistä hahmoista on omat ainutlaatuiset taitonsa, joilla voi haastaa muut salamurhaajat.
Miekalla varustettu Mustaparta tunnetaan kireistä hermoistaan ja vaarallisuudestaan. Hänen maineensa pelättynä merirosvona on miehen itsensä veroinen. Mustaparta suosii taisteluissa valtavien voimiensa käyttöä, joilla hän tempaisee vihollisensa pois tasapainosta ja teilaa nämä tehokkaalla iskulla.
Orchid on temppeliritareille ystävällismielinen, mutta tappava salamurhaaja. Kiinassa kasvanut salamurhaaja toimi kotimaassaan Quing-dynastian sotaneuvonantajana, jolloin hän myös hioi murhaavia taitojaan entistä paremmaksi. Orchid lopettaa vihollisensa nopeasti ja tyylikkäästi samuraimiekallaan, joka toimii hänen kehonsa ja mielensä jatkeena.
Jaguar eli Cuali on atsteekkisoturi Meksikosta. Hän lähti merille taistellakseen espanjalaisia valloittajia vastaan Keski-Amerikassa. Hän on soturi, joka selviytyi hengissä yhteisönsä tuhosta ja liittyi tämän jälkeen paikallisten rauhaa ja järjestystä tavoittelevien temppeliritarien puolelle. Mystisten voimien ajamana Jaguar toimii kuin nimikkoeläimensä jaguaari: iskien nopeasti ja äänettömästi suosikkiaseellaan, hienovaraisella taistelukirveellään.
Kaikki kolme hahmoa tulevat saataville Assassin’s Creed IV Black Flagin moninpelissä tästä päivästä alkaen, jolloin hahmot liittyvät osaksi selviytymistaistelua.
Assassin’s Creed IV Black Flag on julkaistu sekä PlayStation 4-, PlayStation 3-, Xbox One-, Xbox 360- ja Wii U -pelikonsoleille että PC-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 18.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä