BB-kilpailija Anssi kasvoi perhe- ja poikakodeissa – avautuu menneisyydestään: ”Näpistystä, asuntomurtoja ja lintsaamista”
Big Brother -kilpailija Anssi avautui maanantaina talon asukkaille rankasta menneisyydestään. Hän eli levottoman nuoruutensa perhekodeissa ja laitoksissa rötöstelyn ja hölmöilyn tähden.
– Kaikki alkoi näpistyksestä, kun liikuin vanhempien kundien kanssa. Sen jälkeen oli asuntomurtoja. Lisäksi oli paljon litsaamista koulusta. Nämä asiat tapahtuivat, kun olin 9- ja 10-vuotias, Anssi kertoi ja jatkoi:
– Mutsi oli yksinhuoltajaäiti kolmelle pojalle, ja minä olin se villi menijä. Minulla oli huonoa seuraa, joten hommat eskaloituivat. Sain rikosrekisterin, mutta se on jo vanhentunut.
Hän vietti osan lapsuudesta Suomen suurimmassa poikakodissa. Hän myöntää hölmöilyjen jatkuneen 17-vuotiaaksi asti.
– Joukossa tyhmyys tiivistyy. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin onnekas, että sain perhekodissa kunnon kasvatusta.
Hänellä on nykyisin hyvät välit äitinsä kanssa.
– Se oli aikoinaan oikea päätös häneltä, että hän luovutti minut. Jos oisin jatkanut, olisin sillan alla, vankilassa tai mullan alla.
Isän kanssa hän ei ole juurikaan tekemisissä.
– Isää olen nähnyt viimeksi 2015, kun hän tuli moikkaamaan lapsenlastaan huoltoasemalle. Olen antanut hänelle mahdollisuuden olla lasteni kanssa tekemisissä.
Utajärvellä asuva Anssi striimaa työkseen videopelejä ja My day- tyyppistä sisältöä Twitch-kanavallaan. Nykyään hän arvostaa perhekeskeistä elämää ja hänen arvojensa keskiössä on lähimmäisistä huolehtiminen. Anssin pehmeämpää puolta on toisinaan vaikea huomata, sillä hän provosoi usein tahallaan ja tuo mielipiteensä ilmi tarkoituksella kärkkäämmin kuin oikeasti edes ajattelee.
Lue myös:
Seiska: Uusi BB-asukas seurustelee Temptation Island -tähden kanssa!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Salatut elämät päättyy shokkiin!