Carole Baskin on Joe Exoticin entisen eläintarhan uusi omistaja!
Tiger King -draama jatkuu…
Tätä nykyä vankilassa istuvan Joe Exoticin vihollinen Carole Baskin on saanut Joen entisen Oklahoman eläintarhan tilat omistukseensa.
Juttu lähti vuosia sitten siitä, kun Carole voitto miljoonan dollarin oikeusjutun Exoticia ja tämän äitiä vastaan, muttei koskaan saanut korvausrahojaan.
Nyt tuomari määräsi, että Exoticin eläintarhan omistuksen siirtäminen Jeff Lowen nimiin oli vilpillinen, joten tilukset siirrettiin nyt Carole Baskinille korvaukseksi miljoonasta, jonka Exoticin olisi pitänyt Baskinille maksaa.
Päätöksen mukaan Jeff Lowella on 120 päivää aikaa siirtää omaisuutensa ja kaikki eläimet pois tiluksilta. Hän oli juuri avannut eläintarhan uudella nimellä Tiger King Park.
Lowe ei vaikuttanut kovin huolestuneelta tilanteesta, nimittäin hän oli alunperinkin suunnitellut eläintarhan siirtoa pois Wynnewoodista.
— Onneksi päätöksessä kesti näinkin kauan, nimittäin se antoi meille aikaa siirtää tarha Thackervilleen, Oklahomaan, kertoi Lowe.
— Ottaen huomioon, että Carole Baskin käytti noin 2,5 miljoonaa dollaria saadakseen Exoticilta miljoonan, onnittelemme häntä uudesta 16 hehtaarin tilasta Oklahoman maaseudulla, Lowe kommentoi ivallisesti.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin