Deittikuolema olikin huijaus – tässä totuus!
Sosiaalisessa mediassa leviävä tarina filippiiniläismiehestä, joka hyppäsi kuudennesta kerroksesta nähtyään nettideittinsä on osoittautunut huijaukseksi.
Vakavasta aiheesta pilaksi väännetty tarina pohjautuu kuitenkin oikeaan tragediaan, jossa 38-vuotias kiinalainen Tao Hsiao hyppäsi 2013 joulukuussa kuolemaansa Itä-Kiinassa Jiangsun provinssissa sijaitsevan Xuzhoun ostoskeskuksen kuudennesta kerroksesta. Myös oheiset kuvat ovat oikeita kuvia Kiinan tragediasta.
Kyseessä ei ollut nettideittien ensikohtaaminen, mutta oikea tragedia oli vähintään yhtä häkellyttävä.
Tao Hsiao oli ollut tyttökaverinsa kansssa vaateostoksilla tavaratalossa jo viisi tuntia, kun hän sai tarpeekseen ja halusi lähteä kotiin. Tyttökaveri ei tähän suostunut ja erimielisyydestä kehkeytyi suuri riita.
Silminnäkijöiden mukaan mies sanoi, että heillä oli jo enemmän ostoskasseja kuin he pystyivät kantamaan, mutta tyttökaveri vaati päästä vielä yhteen kauppaan, jossa oli kenkiä erikoistarjoukseessa.

Silminnäkijä: ”Hän sanoi naiselle että hänellä oli jo tarpeeksi kenkiä, enemmän kenkiä kuin hän pystyisi pitämään koko elämänsä aikana ja ettei olisi mitään järkeä ostaa enää lisää kenkiä. Nainen alkoi huutaa miehelle syyttäen häntä joulun pilaamisesta. Riita oli hyvin kiivas.”
Huuto loppui kun mies pudotti ostoskassit lattialle ja hyppäsi kaiteen yli kuolemaansa. Hän menehtyi välittömästi.
Ostoskeskuksen tiedottajan mukaan kyseessä oli ”traaginen tapahtuma, mutta joulunaika voi olla hyvin stressaavaa monille ihmisille.”

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä