Eläviä sikoja käytettiin kammottavissa törmäystesteissä Kiinassa – puolet menehtyi! Kuvat ei herkille
Kiinalaistkutkijat ovat tänä vuonna käyttäneet eläviä sikoja kammottavissa törmäystesteissä.
Testeissä käytettiin 15 sikaa, jotka eivät olleet vielä täysikasvuisia. Iältään siat vastasivat noin kuusivuotiasta lasta.
Testeissä siat kiinnitettiin erilaisiin turvavöihin ja lasten turvaistuimiin, jonka jälkeen ne joutuivat 48 km/h törmäyksiin. Seitsemän sikaa menehtyi törmäyksissä ulkoisiin ja sisäisiin vammoihin, joihin lukeutui viiltohaavoja, rikkoutuneita luita ja sisäisiä ruhjeita.
Eläimiä käytettiin ennen yleisesti törmäystesteissä, kunnes törmäystestinuket korvasivat ne. Yhdysvalloissa eläinten käyttö törmäystesteissä lopetettiin 1990-luvulla.
Kiinalaistutkijat puolustelevat eläintestejään sillä, että niiden tarkoituksena on vähentää vammoja lapsille onnettomuuksissa. Kansainväliset eläinsuojelujärjestöt ovat tuomineet kiinalaisten testit julmiksi ja moraalittomiksi, varsinkin kun törmäystestinukketeknologia on kehittynyt suuresti viime vuosikymmenien aikana.
Alla olevat kuvat testeistä eivät sovellu herkille.
Live pigs are used as crash test dummies and killed in 'cruel' 30mph simulations in China trib.al/rYI9WPY
dailymail.com
Live pigs are used as crash test dummies and killed in China
Fifteen immature pigs (some of which are seen in their car seats) were strapped in for high-speed simulations in a study carried out in China which killed seven of them.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta