Elokuva-arvio: Gold
Tositapahtumista inspiraation saaneessa draamaelokuvassa Hollywoodin aliarvostetuimpiin tähtinäyttelijöihin lukeutuva Matthew McConaughey esittää isältään kaivosyhtiön perinyttä liikemiestä.
Aikoinaan yritys on ollut arvostettu, mutta uuden sukupolven yrittäjä on onnistunut sotkemaan raha-asiansa ja pyörittää firmaa baarin nurkasta, jossa hänen tyttöystävänsä työskentelee tarjoilijana.
Hän päättää pistää viimeiset rahansa likoon ja lähtee etsimään Indonesian viidakon uumenista kultaa palkkaamansa geologin kanssa, jota esittää urallaan kovassa nosteessa oleva Edgar Ramírez.
Gold on tuttuja kliseitä hyödyntävä varsin perinteinen ryysyistä rikkauksiin tarina, mutta ohjaaja Stephen Gaghan onnistuu kertomaan sen viihdyttävällä tavalla. Jos ei ole tietoinen käsikirjoituksen pohjana olevista tositapahtumista, niin elokuva tarjoaa muutaman herkullisen juonenkäänteen.
Elokuva on saanut alkusysäyksen tositapahtumista, mutta henkilöhahmojen nimet ovat muutettu ja myös tapahtumat siirrettiin toiseen aikakauteen.
Ensi-ilta: 17.03.2017
Ikäraja: 12
Pituus: 121 min.
Ohjaus: Stephen Gaghan
Käsikirjoitus: Patrick Massett, John Zinman
Näyttelijät: Matthew McConaughey, Edgar Ramírez, Bryce Dallas Howard, Corey Stoll
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt