Elokuva-arvio: John Wick: Chapter 2
Runsas kaksi vuotta sitten ilmestynyt Keanu Reevesin tähdittämä palkkamurhaajasta kertova kostotarina John Wick ei ollut kovinkaan mieleenpainuva elokuva, vaikka olikin ihan viihdyttävä toimintaleffa.
Sen sijaan nyt Suomessa ensi-iltansa saanut jatko-osa John Wick: Chapter 2 on ihan käsittämättömän huono elokuva. Ohjauksesta vastaa ensimmäinen elokuvan tavoin stuntmiehenä ja toimintakohtauksien koordinaattorina ansioitunut Chad Stahelski. Ja se näkyy elokuvan lopputuloksessa.
Legendaarinen palkkamurhaaja John Wick (Keanu Reeves) pakotetaan palaamaan vanhaan ammattiinsa, kun vanha liittolainen suunnittelee kaappaavansa vallan italialaisessa palkkamurhaajien killassa. Verivalan sitomana Johnin on autettava liittolaistaan ja matkustettava Roomaan, jossa hän kohtaa maailman armottomimmat tappajat.
Tarinaa elokuvassa olisi noin puolituntisen lyhytelokuvan tarpeisiin. Kuitenkin se on venytetty yli kaksituntiseksi. Elokuva sisältää runsaasti tarpeettomia toimintakohtauksia, joita on liian paljon ja ne ovat toteutukseltaan yllättävän tylsiä.
Ensi-ilta: 10.02.2017
Ikäraja: 16
Pituus: 122 min.
Ohjaus: Chad Stahelski
Käsikirjoitus: Derek Kolstad, Joby Harold
Näyttelijät: Keanu Reeves, Common, Riccardo Scamarcio, Laurence Fishburne, Ruby Rose, Bridget Moynahan, Lance Reddick
Kuvat: Niko Tavernise / Summit Entertainment
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla