Elokuva-arvio: Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!
Suositut lastenkirjahahmot Tatu ja Patu saapuvat valkokankaalle Antti Holman ja Riku Niemisen tulkitsemana. Elokuvassa Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! veljekset matkustavat junalla Outolasta jouluiseen Helsinkiin tapaamaan 9-vuotiasta ystäväänsä Veeraa. Mutta asemalla miehet huomaavat, että Veera on myöhässä ja veljekset lähtevät kaksistaan häröilemään ympäri kaupunkia.
Sen johdosta seuraa hullunkurisia sattumuksia ja päätöntä toilailua, kun Tatu ja Patu yrittävät löytää Veeran ja samaan aikaan Veera yrittää löytää ystävänsä.
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvassa yhdistyy suomalaisen elokuvan kaksi suurinta ongelmaa. Viime vuosina todella monissa kotimaisissa elokuvissa päähenkilöistä on kirjoitettu idiootteja, jotka käyttäytyvät ääliömäisesti koko elokuvan ajan. Sen takia katsojana on todella vaikea kiinnostua näistä henkilöistä kokonaisen elokuvan ajaksi.
Toinen ongelma on useissa lastenelokuvissa nähtävä aikuisten ammattinäyttelijöiden ylikorostettu näytteleminen. Aivan kuin ei millään luetettaisi lapsikatsojan ymmärtävän luonnollisempaa näyttelijätyötä.
Sen sijaan lapsitähti Eedit Patrakka tekee Veeran osassa jälleen loistavan roolityön. Alkuvuodesta Eedit nähtiin Äkkilähtö-elokuvassa. Nämä molemmat elokuvat osoittavat, että 11-vuotias Eedit on suomalaisen elokuvan historian parhaita lapsinäyttelijöitä.
Ensi-ilta: 19.10.2016
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 70 min.
Ohjaus: Rike Jokela
Käsikirjoitus: Aino Havukainen (perustuu Aino Havukaisen ja Sami Toivosen luomiin hahmoihin)
Näyttelijät: Antti Holma, Riku Nieminen, Eedit Patrakka, Sulevi Peltola, Pirjo Lonka, Mari Lehtonen, Ville Myllyrinne, Tommi Korpela
Kuvat: Dionysos Films
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”