Ensitreffit alttarilla -unelmapari Sari ja Antti eroavat!
Huippusuositun Ensitreffit alttarilla -ohjelman toisella tuotantokaudella avioituneiden Sarin, 39, ja Antin, 40, liitto vaikuttaa tulleen päätökseensä. Antti on jättänyt avioerohakemuksen yksin Helsingin käräjäoikeuteen 28. huhtikuuta.
Ohjelman toinen kausi esitettiin Ava-kanavalla syksyllä 2015.
Unelmapariskunnaksi tituleeratun Antin ja Sarin rakkaus syttyi nopeasti ja pari myönsi homman olleen melko selvä jo häämatkalla Barcelonassa. Heillä oli niin mukavaa yhdessä, ettei muita vaihtoehtoja edes ollut.
– Meillä ei ollut b-suunnitelmia. Pelasimme all in, Antti totesi tuolloin.
Pariskunta sai esikoisensa Aaron keväällä 2016 ja tämä oli samalla maailman ensimmäinen Ensitreffit alttarilla -vauva.
Vuosi sitten, huhtikuussa 2019, pari löysi itselleen toiveidensa mukaisen kodin Asuntokaupat sokkona -ohjelmassa. Vielä tuolloin Antin ja Sarin toiveena oli yksinkertaisesti saada pysähtyä hetkeksi. He kertoivat Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa, että uudessa kodissa olisi hyvä asettua aloilleen ja keskittyä elämiseen.
Perhe odotti innolla myös Hartolaan valmistuvaa kesämökkiä.
– Tulevaisuuden suunnitelmista sanoisin, että mahdollisimman vähän muutoksia. Käytännössä meillä on asiat ihan järkyttävän hyvin, Antti painotti.
Pariskunta ei ole kommentoinut eroa julkisuudessa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta