Epäasiallisesta käytöksestä epäilty Kallion lukion opettaja irtisanottiin
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on irtisanonut tänään maanantaina 15. tammikuuta Kallion lukion opettajan virkasuhteen.
Perusteena irtisanomiselle on opettajan syyllistyminen vakaviin virkasuhteeseen olennaisesti liittyviin laiminlyönteihin ja rikkomuksiin kuten opiskelijoiden seksuaaliseen häirintään. Opettajan menettely on loukannut opiskelijoiden oikeutta turvalliseen opiskeluympäristöön.
Kallion lukion opettajan epäasialliseen käytökseen liittyvien epäilyjen tullessa esille marraskuussa 2017 kasvatuksen ja koulutuksen toimiala alkoi selvittää tapausta asianomaisten ja Helsingin poliisin kanssa. Poliisi tiedotti ennen joulua 2017, että se ei aloita esitutkintaa tapauksessa, jossa Kallion lukion opettajaa on syytetty epäasiallisesta käytöksestä. Toimialan tekemän selvitystyön ja saatujen tietojen pohjalta Kallion lukion opettajan virkasuhde päätettiin irtisanoa.
– Helsingin kouluissa ja oppilaitoksissa emme hyväksy epäasiallista käyttäytymistä ja sen lopettamiseksi jokaisen on puututtava siihen. Teemme kaikkemme, että oppimisympäristömme ovat turvallisia kaikille lapsille ja nuorille. Koulutamme henkilökuntaamme entistä paremmin tunnistamaan esimerkiksi seksuaalisen häirinnän ja rohkaisemme kaikkia, oppilaita, opiskelijoita ja henkilöstöä, puhumaan vaikeistakin asioista. Yritämme madaltaa kynnystä tulla kertomaan epäasiallisesta käyttäytymisestä, kiusaamisesta ja seksuaalisesta häirinnästä, jotta siihen voidaan puuttua välittömästi. Lisäksi Kallion lukiossa ja muissakin kouluissa ja oppilaitoksissa otetaan käyttöön sähköinen työkalu, jonka avulla opiskelijat voivat antaa entistä helpommin palautetta, sanoo toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.
STT
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
VAIN MEILTÄ! SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA – VAIN 1 EUROLLA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Millä ihmeellä elävät Iida Vainio ja Archie Cruz? Tulot vetävät hiljaiseksi
- Sanna Marin ja Joni-rakas söpöilivät läheisissä tunnelmissa
- Johanna Tukiaisen tulot nostavat kulmakarvat – näin hän kommentoi shokkitulojaan
- Iida Vainion näyttävä tyyli herätti huomiota – katso kuvat
- Nanna Karalahdelta paljastus parisuhdetilanteesta – ”Ei varmasti ole mikään helppo”
- Kasinorakastajan blogi: Suomessa ei osata asioita
- Sanna Marinin hulppeat pippalot vilisivät julkkiksia – katso salakuvat
- Paljastus Iida Vainion ja Archie Cruzin tilanteesta – ”Iida kovasti pussaili Archieta”
- Nanna Karalahti avautuu perheen tilanteesta
- Ansku Bergström avautuu vihdoin uudesta rakkaasta
- Johanna Tukiaisen tulot nostavat kulmakarvat – näin hän kommentoi shokkitulojaan
- Sanna Marinin hulppeat pippalot vilisivät julkkiksia – katso salakuvat
- Millä ihmeellä elävät Iida Vainio ja Archie Cruz? Tulot vetävät hiljaiseksi
- Sanna Marin ja Joni-rakas söpöilivät läheisissä tunnelmissa
- Iida Vainion näyttävä tyyli herätti huomiota – katso kuvat
- Nanna Karalahdelta paljastus parisuhdetilanteesta – ”Ei varmasti ole mikään helppo”
