Feissarimokat: näiden kuvien mielleyhtymille ei voi kuin nauraa!
Ihmiset julkaisevat sosiaaliseen mediaan päivittäin viattoman oloisia kuvia, mutta kuvateksti voi tehdä niistä hyvinkin hauskoja, suorastaan härskejä.
Monella on saattanut joskus kuohua esimerkiksi liikaa painetta kerännyt limsapullo lattialle, mutta räjähtävä mustikkasmoothie kuulostaa vähintäänkin erikoiselta. Tai sellaisen vaikutelman alla oleva kuva antaa. Reseptiä ei välttämättä kannata kysyä, ellei ole aikonut sisustaa kämppäänsä uniikilla tyylillä.
Seuraavassa tapauksessa kuvateksti saa aikaan aivan toisenlaisen mielleyhtymän kuin alun perin oli tarkoitettu. Rakkaita huonekasveja vai sittenkin jotain muuta?
Alla on ihan tavanomainen suomalainen osoite. Kenties tällä haettiin Fingerpori-vaikutelmaa, jossa Ruiskuja-kylttiä paikalleen vasaroineen kunnan työntekijän viereen alkoi yllättäen kerääntyä jonoa kuin apteekin tiskillä.
Lopuksi Jennan hulvaton postaus, jossa hän ihmetteli miesten erittäin positiivista suhtautumista hänen työpäivänsä aikana!
Lähde: Feissarimokat
Ylin kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan