Hyvinvointivaltion perustana on tuottaa laadukkaita ja yhdenvertaisia palveluita. Julkinen terveydenhuolto on tärkeä osa näitä palveluita. Nykyisen hallituskauden aikana on Demarinaisten mukaan kuitenkin pyritty kaikin keinoin heikentämään julkisen sektorin asemaa terveyspalveluiden tuottajana.

Demarinaiset julkaisivat tiedotteen, jossa he osoittavat huolensa Suomen terveydenhuollon suunnasta.

Demarinaiset toteavat, että vuonna 2017 hallitus kiirehti tekemään terveydenhuoltolain muutoksen, jossa ajettiin alas julkisten sairaaloiden leikkaustoiminta muualla kuin keskussairaaloissa. Lain mukaan kiireettömän leikkaustoiminnan edellytyksenä julkisissa aluesairaaloissa oli ympärivuorokautinen yhteispäivystys. Mikäli päivystysvaatimus ei sairaalassa toteutunut, jouduttiin leikkaustoiminta lopettamaan. Uudistuksella vedottiin potilasturvallisuuteen.

Tämä lakimuutos ja keskittämisasetus lamautti aluesairaaloiden leikkaustoiminnan ja ajoi julkiset aluesairaalat alas sekä paikalliset päättäjät ostamaan leikkauspalveluita yksityiseltä sektorilta. Muutoksessa ei Demarinaisten mukaan oivallettu, että yhteispäivystysvelvoite koskee kaikkia sairaaloita mukaan luettuna julkisella rahalla leikkaavat yksityissairaalat.

Nyt hallituksen terveyspalveluita koskevassa poikkeuspykälässä ehdotetaan, että aikanaan julkisten sairaalatoiminnan leikkaustoiminnan lakkauttanut yhteispäivystysvelvoite poistettaisiin ja yksityissairaalat voisivat jatkaa valtion tukemaa leikkaustoimintaa. Tilalle räätälöitiin toiminnan suuriin kaupunkeihin keskittävä 30 minuutin matka-aikarajoite. Tämä Demarinaisten mukaan häikäilemätön ja täysin yksityissektoria hyödyttävä uudistus kyseenalaistaa vahvasti hallituksen moraalin. Demarinaiset kysyvät, onko oikein, että lainsäädäntö pistetään palvelemaan yksityistä terveysbisnestä palvelun tarvitsijan – ihmisen – sijaan?

– Hallituksen käsitys terveydenhuoltopalveluista on hämärtynyt. Terveydenhuoltopalveluiden tarkoitus ei ole rikastuttaa yksityissairaaloita, vaan tuottaa yhdenvertaisia ja helposti saavutettavia palveluita kansalaisille, toteaa Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.

Lakimuutoksen myötä yksityissairaaloille avautuvat ennennäkemättömät markkinat, jotka kustannetaan veronmaksajilla.

– Olemme yhtä mieltä siitä, että yksityissairaalat on pidettävä mukana osana terveydenhuoltopalveluiden verkkoa. Mutta päävastuussa on oltava julkiset sairaalat, jotka muodostavat terveydenhuoltopalveluiden koko maan kattavan rungon. Hallituksen ajama keskittämispolitiikka ei aja asiakkaiden etua, sillä keskussairaalat ovat jo nyt ruuhkautuneet. Lisäksi asetus ajaa ihmiset eriarvoiseen asemaan koskien palveluiden saavutettavuutta. Istuvalta hallitukselta on valitettavasti tällä hetkellä tavallisen ihmisen edun ajaminen kadoksissa, Tuppurainen toteaa.

Demarinaiset ilmoittaa vaativansa, että poikkeuspykälä vedetään pois ja korvataan paremmalla esityksellä, joka turvaa kansalaisten viipymättömän hoitoon pääsyn ja palveluiden saavutettavuuden kaikkialla maassa.

STT

Kuva: Pixabay