Haloo Helsinki! -yhtyeen jättiyllätys – esiintyy elokuussa Helsingin Olympiastadionilla!
Parhaillaan uutta levyä työstävä Haloo Helsinki! -yhtye teki näyttävän paluun julkaisemalla lokakuussa uuden Lady Domina -kappaleen. Nyt yhtye vahvistaa esiintyvänsä elokuussa Helsingin Olympiastadionilla.
– 15 vuotta sitten kun Haloo Helsinki! perustettiin, oli meillä kaikilla iso intohimo tehdä musaa ja päästä ylipäätänsä keikoille. Ja noista ajoista ei oikeastaan ole mikään sen suuremmin muuttunut henkisesti. Sama fiilis ja sisäinen ääni, mikä on ajanut meitä eteenpäin näiden vuosien aikana ihmisinä ja bändinä, takoo edelleen sydänalassa, yhtye iloitsee maanantaina lähettämässä tiedotteessaan.
– Me aiotaan tehdä uramme isoin keikka Helsingin uusitulla Olympiastadionilla 14.8.2021. Ja onhan tätä keikkaa myös toivottu meidän fanien keskuudessa todella paljon! Nyt on hyvä aika toteuttaa tämä yhteinen unelma. Me luvataan tarjota varmasti ikimuistoinen ilta teille kaikille! Pitkästä aikaa tässä on sellainen fiilis, että nyt on ilmassa jotain mitä odottaa yhdessä.
Lipunmyynti Haloo Stadion! -konserttiin alkaa maanantaina 7.12. kello 9 osoitteessa www.lippu.fi.
Lue myös: Haloo Helsinki! syksyllä järkälemäiselle areenakiertueelle – tiesitkö nämä 15 asiaa yhtyeestä? Seiska paljasti Elli Haloon salaisen suhteen rumpaliinsa -; ikäeroa 19 vuotta
LUE MYÖS:
VAIN MEILTÄ! SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA – VAIN 1 EUROLLA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johanna Tukiaisen tulot nostavat kulmakarvat – näin hän kommentoi shokkitulojaan
- Iida Vainion näyttävä tyyli herätti huomiota – katso kuvat
- Nanna Karalahdelta paljastus parisuhdetilanteesta – ”Ei varmasti ole mikään helppo”
- Kasinorakastajan blogi: Suomessa ei osata asioita
- Sanna Marinin hulppeat pippalot vilisivät julkkiksia – katso salakuvat
- Paljastus Iida Vainion ja Archie Cruzin tilanteesta – ”Iida kovasti pussaili Archieta”
- Nanna Karalahti avautuu perheen tilanteesta
- Ansku Bergström avautuu vihdoin uudesta rakkaasta
- Helena Koivu: Vau mikä uutinen!
- Anna Abreu rehellisenä taloustilanteestaan – ”Jos massit loppuvat…”