Helsingin kaupunki mainostaa kaikkien aikojen etävappua – Manta pistettiin pakettiin
Helsingin kaupunki on panostanut vapun viettoon koronapandemian vaatimalla tavalla. Manta lakitetaan virtuaalisesti ja kaupunki tarjoaa keikkoja netissä.
Helsingissä kauppatorin kupeessa kainosteleva Manta-patsas eristettiin jo hyvissä ajoin ennen vappuaattoa vaneriseinillä. Myöhemmin vanerit peiteltiin etävappua mainostavilla värikkäillä lakanoilla joiden kuvitus on palkitun graafisen suunnittelijan, Sanna Manderin käsialaa.
Lakanoihin on kirjoitettu muun muassa teksti ”Mantallakin on etävappu. Täällä ei siis tavata. Helsingin etävappu on katettu nettiin.”
Etävapun viihdykkeeksi Helsingin kaupunki toteuttaa yhdessä kumppaneiden kanssa monipuolisen ohjelmakattauksen. Vappuaaton starttaa perinteinen Mantan lakitus joka toteutetaan virtuaalitodellisuudessa.
Jos kuvat eivät näy, voi katsoa ne täältä.
Ohjelmistoon on panostettu
Ilta jatkuu JVG:n keikalla klo 19 Virtuaalisessa Helsingissä, johon voi osallistua kotisohvalta oman avattaren eli virtuaalihahmon avulla. Yleisö liittyy keikkaan omilla älypuhelimillaan tai tietokoneillaan.
Jokainen keikalle kirjautunut voi valita itselleen avattaren ja hyvällä onnella nähdä itsensä tanssimassa virtuaalisella torilla keikan yleisössä. Keikalla ei tarvitse tyytyä vain katsomaan, vaan yleisöä kannustetaan reagoimaan elein, suosionosoituksin tai emojein, jotka välittyvät studiossa esiintyville artisteille reaaliajassa.
Muita kaupungin mainostamia vapunviettotapoja ovat muun muassa Club for Fiven ja Rajattoman esitykset Savoy-teatterin virtuaalivapussa ja Helsingin kaupunginorkesterin perinteinen vappumatinea sekä Annantalon vappuhaaste: Naamiaiset kotikonstein.
Poliisi valvoo näkyvästi yleistä järjestystä ja turvallisuutta Helsingin keskustassa ja muualla kaupungissa vappuaattoiltana ja vapunpäivänä 30.4.–1.5.2020.
Kaikki vapun tapahtumat löytyvät Helsinki kanava -sivustolta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua