Ilves Bar & Night uudisti ilmettään – katso kuvat avajaisista!
Täysin uudistettu Tampereen Sokos Hotel Ilveksen yökerho Ilves Bar & Night avattiin viime kuussa. Remontissa mm. kaadettiin yökerhon väliseiniä, jonka myötä ravintola on nyt yhtä yhtenäistä tilaa. Remontti suoritettiin asiakkailta saatujen palautteiden perusteella ja siinä panostettiin erityisesti tilojen avaruuteen ja helppokulkuisuuteen. Sienien kaatumisen lisäksi yökerhon pintoja uusittiin ja ilmettä raikastettiin. Myös sisustusta uudistettiin ja lähes kaikki kalusteet uusittiin.
Ilves Bar & Night on ollut tamperelaisten yöelämän kohtaamispaikka jo reilun parin vuosikymmenen ajan. Uudistettu yökerho on trendikkäämpi ja vastaa entistä paremmin tämän päivän vaatimuksiin. Sama hyvä fiilis on kuitenkin pyritty säilyttämään. Jatkossakin Ilves Bar & Nightin kolme baaria, vauhdikas tanssiparketti ja huippuesiintyjät pitävät huolta asiakkaidemme viihtymisestä, kertoo ravintolapäällikkö Ilpo Kantola.
Legendaarinen Ilves Bar & Night on yksi kaupungin pisimpään toiminnassa olleista yökerhoista. Se avautui syksyllä 1986, samaan aikaan kuin Sokos Hotel Ilves valmistui. Silloin yökerho tunnettiin nimellä After Eight. Viimeksi Ilves Bar & Nightia remontoitiin vuonna 2008.
Alla kuvia Ilves Bar & Nightin avajaisista, joissa oli esiintymässä Captain Hollywood Project.
Ilves Bar & Night on avoinna tuttuun tapaan pe-la klo 23-04. K22.
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn











































