IS: Mies putosi Tampereella kerrostalon savupiippuun – pudotusta jopa 27 metriä
Myöhään maanantai-iltana Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen Tampereen keskustassa savupiippuun pudonneesta henkilöstä.
Aikuinen mies oli tuntemattomasta syystä pudonnut Tuomiokirkonkadulla sijaitsevan 7-kerroksisen asuintalon katolta piippuun. Pelastuslaitos paikansi miehen sijainnin kellarikerrokseen, josta hänet saatiin ulos tajuissaan ja kuljetettiin sairaalaan.
– Vanhaa nuohousluukun aukkoa moukaroitiin lekalla isommaksi. Sieltä saatiin lopulta mies pihalle, kertoo päivystävä palomestari Johannes Valkama Pirkanmaan pelastuslaitokselta.
Valkama arvioi miehen viettäneen ahtaassa hormissa noin tunnin. Pudotusta katolta kellarikerrokseen on noin 25-27 metriä. Kyseessä on vanha, käytöstä poistettu keskuslämmityskattilan piippu.
– Hormi on kooltaan puoli metriä kertaa puoli metriä. Luultavasti hän ei ole mennyt ihan vapaapudotuksella alas asti, koska hormi on niin ahdas.
Hätäkeskus sai ensimmäisen ilmoituksen turmasta sivulliselta. Myös uhri oli hetkeä myöhemmin soittanut piipusta hätäkeskukseen.
– Vielä ei ole käsitystä, oliko ensimmäisenä apua soittanut henkilö nähnyt tilanteen vai kuullut avunhuutoja. Olettaisin, että on nähnyt, koska sieltä oli kovin vaikea kuulla mitään.
Mies oli olosuhteisiin nähden jollakin tapaa puhekykyinen.
– Alustava arvio on, että hän on mahdollisesti vakavasti loukkaantunut, palomestari Valkama kertoo.
Lähde: Iltasanomat
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta