Jo kahdeksan kissaeläintä on sairastunut koronaan New Yorkin eläintarhassa
Viidellä tiikerillä ja kolmella leijonalla on todettu koronatartunta New Yorkin eläintarhassa. Eläimet ovat luultavasti saaneet tartunnan ihmiseltä.
Kolme viikkoa sitten malakantiikeri Nadia sai koronavirusdiagnoosin. Eläintarhan johtava eläinlääkäri Paul Calle kertoi 5. huhtikuuta, että tapaus on heidän tietojensa mukaan ensimmäinen jossa villieläin on saanut tartunnan ihmiseltä.
Nyt tartunnan ovat Nadian lisäksi saaneet eläintarhan neljä muuta tiikeriä ja kolme leijonaa.
Eläintarhan muut eläimet ja erityisesti suuret kissaeläimet, kuten leopardit ja puumat ovat toistaiseksi pysyneet terveinä.
– Koska ilmiö on uusi, on ilmassa myös paljon kysymyksiä, kuten ovatko tiikerit ja leijonat ehkä alttiimpia sairastumaan kuin muut eläimet, Calle pohtii.
Bronxin eläintarhan on tiedottanut myös muita eläintarhoja ja tiedeyhteisöä tartunnoista.
– Epäilen, että tapauksia tulee lisää nyt kun olemme jakaneet tietoa tapahtuneesta, Calle toteaa.
Nadia-tiikerillä oli ollut kuivaa yskää jonka vuoksi se testattiin. Tiikeri sai tartunnan todennäköisesti oireettomalta eläinhoitajalta, jonka henkilöllisyyttä ei tunneta.
– Se on ainoa järkevä selitys, Calle kertoo.
Vielä ei ole näyttöä siitä, että koronavirus leviäisi lemmikkieläimistä ihmisiin vaikka se näyttääkin leviävän ihmisestä eläimiin.
Bronxin eläintarha suljettiin vierailijoilta 16. maaliskuuta 2020.
Lähde: National Geographic
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Käärijän lomakuvissa huolestuttava yksityiskohta – seuraajat varoittavat
- Kasinorakastajan blogi: Supersankarit sloteissa
- Näin rohkeasti Windows95man poseeraa Voguessa!
- Archie Cruz avautuu rikossyytteistään: ”Olen vain puolustanut itseäni”
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?