Jopa yhdeksänvuotiaat tytöt haluavat leikkauttaa alapäänsä – lääkärit huolissaan
Britanniassa lääkärit ovat huolissaan, sillä yhä nuoremmat tytöt haluavat leikkauttaa alapäänsä ihanteiden mukaiseksi. Lääkäreiden mukaan tyttöjen kiinnostus leikkauksiin johtuu epävarmuuksista, joita muun muassa aikuisviihteen luoma naiskuva aiheuttaa.
Gynekologi Naomi Crouch kertoo huolestuttavasta trendistä:
– Tytöt tulevat joskus vastaanotolle sanoen, että ”vihaan sitä, haluan, että se vain poistetaan”. Se, että tyttö ajattelee siten kehonsa intiimistä osasta on hyvin järkyttävää.
Crouch on huolissaan siitä, että lääkärit määräävät nuoria tyttöjä häpyhuulten leikkaukseen eli labiaplastiaan. Operaatiossa häpyhuulia leikataan pienemmiksi tai muotoillaan. Crouch sanoo, ettei hän ole nähnyt vielä yhtään tyttöä, joka todella tarvitsee operaatiota.
Lääkärinä yli 30 vuotta toiminut Paquita de Zulueta kertoi, etta vasta muutaman edellisen vuoden aikana tytöt ja naiset ovat tulleet vastaanotolle pyytämään intiimialuuensa muokkauksia.
– Näen nuoria tyttöjä, 11-13-vuotiaita, jotka kuvittelevat, että heidän alapäässään on jotain vikaa. Että se on väärän muotoinen tai kokoinen, ja se suorastaan inhottaa heitä, lääkäri selittää.
De Zulueta syyttää ilmiöstä pornoa ja sosiaalista mediaa. Hän painottaa, että häpyhuulten korjaus tulisi suorittaa vain tytöille, jotka tarvitsevat sitä lääketieteellisistä syistä.
– Koulutus ei ole riittävää, ja sen pitäisi alkaa aikaisemmin. Lapsille pitäisi selittää, että me kaikki näytämme erilaisilta sieltä alhaalta, aivan kuin näytämme erilaisilta kasvoiltamme, De Zulueta ehdottaa.
Vuosina 2015 ja 2016 Britanniassa yli 200 alaikäistä tyttöä kävi leikkauttamassa häpyhuuliaan. Tytöistä yli 150 oli alle 15-vuotiaita.
– Minun on hyvin vaikea uskoa, että 150 tytöllä oli lääketieteellinen poikkeama, jonka takia he tarvitsivat operaation, De Zulueta toteaa.
(Kuvituskuva ei liity tapaukseen.)
Lähde: The Telegraph
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”