Kannabis on nuorten keskuudessa jo arkipäivää
Kannabis kiinnostaa nuoria, mikä näkyy myös suhtautumisessa kannabiskokeiluihin.
Se, että ainetta kokeillaan kerran on nuorista tavallinen asia. Sen sijaan riippuvuuteen viittaava käyttö herättää pelkoja ja huolta.
Peräti 79 prosenttia suomalaisista nuorista suhtautuu erittäin tai melko kielteisesti muiden huumausaineiden kuin kannabiksen säännölliseen käyttöön. Myös 58 prosenttia omaa kielteisen kannan kannabiksen säännölliseen käyttöön. Tiedot käyvät ilmi Research Insight Finland Oy:n tekemästä verkkotutkimuksesta (n=506), jossa selvitettiin 15–25-vuotiaiden suomalaisnuorten asenteita ja näkemyksiä päihteidenkäytöstä. Tutkimus tehtiin verkkokyselyiden ja haastatteluiden perusteella huhtikuussa 2016.
Kiinnijäämisen pelko on syy olla käyttämättä
Vastaajilta kysyttiin, mikä on heidän mielikuvansa ensimmäisestäkannabiskokeilusta. Reilu viidennes vastasi, että mielikuva ensimmäisestä kokeilusta on neutraali. 37 prosenttia nuorista koki ensimmäisen kerran melko tai erittäin myönteiseksi.
– Nuorten vastauksista näkyy, kuinka tavallisena asiana kannabiksen kokeilu nähdään. Se on osa nuoruuteen kuuluvaa kokeilunhalua. Vastaavasti riippuvuutta aiheuttava käyttö herättää kielteisiä ajatuksia. Sama ilmiö näkyy myös suhtautumisessa alkoholiin, toteaa Kim Kannussaari Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n kannabisasiantuntija ja jatkaa:
– Nuoret ymmärtävät huumausaineiden riskit ja tekevät hyvin itsenäisesti arvion, mitä päihteitä käyttävät. Tutkimuksessa silmiinpistävää on nuorten vastausten laaja skaala. On nuoria, joille päihteettömyys on tavoiteltava asia. Toisaalta on nuoria, joille pään sekaisin saaminen on kaiken päihteiden käytön lähtökohta, sanoo Kannussaari.
Kiinnijäämisen ja toisaalta kontrollin menettämisen pelko ovat yleisiä syitä, miksi nuoret eivät käytä huumeita.
– 39 prosenttia nuorista sanoo, ettei uskalla käyttää huumeita. Pelätään teon paljastuvan joko omille vanhemmille tai viranomaisille. Nuoret tiedostavat, että kyse on laittomasta toiminnasta, jolla voi olla seurauksia. Tässä kohtaa laki kannustaa tehokkaalla tavalla, kertoo Kannussaari.
Koulujen terveystiedon opetuksella tärkeä rooli
Kyselytutkimuksen mukaan kouluissa tehtävällä ehkäisevällä päihdetyöllä on tärkeä rooli nuorten näkemysten rakentumisessa. Peräti 51 prosenttia nuorista kertoo saaneensa koulun terveystiedon ja päihdevalistuksen tunneilla hyödyllistä tietoa huumausaineiden haitoista.
– Kouluissa tehtävä työ on ensiarvoisen tärkeää ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta. Nuoret kuuntelevat, mitä oppitunneilla puhutaan ja sisäistävät, mitä ammattilaiset kertovat. Kannabiksesta on saatavilla entistä enemmän tietoa, sekä tutkittua faktaa että yleistyksiä, joita tehdään omien kokemusten pohjalta. Meidän ammattilaisten tehtävä on varmistaa, että nuoret saavat ajankohtaista ja tutkittua tietoa, ja voivat muodostaa omat näkemyksensä sen pohjalta, toteaa Kannussaari.
Hän kiittää muutosta, joka koulujen päihdevalistuksessa on nähty:
– Koulujen kuivat valistustunnit ovat jo siirtyneet historiaan. Nykyisin päihdeoppitunnit ovat enemmän vuoropuhelua kuin luennon kuuntelua. Nuorten omat näkemykset ja mieltä askarruttavat asiat nousevat esiin, ja niistä keskustellaan yhdessä. Nuorilla onkin kyky poimia tietotulvasta järkevää sisältöä ja muokata sen myötä käsitystä aiheesta. Propagandan sijasta tutkittu tieto vakuuttaa nykynuoret, kertoo Kannussaari.

STT

20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Wilma Murto julkaisi kuvan täysin luomuna: tältä hän näyttää ilman meikkiä – kuva
- Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!