Katsaus menneeseen! Rokkitähdet 1960- ja 70-luvulla tiukkaakin tiukemmissa housuissa – kuvat
Puntissa pullottaa!
Tiukoilla housuilla on pitkä historia rock- ja pop-musiikin saralla. Kaikki alkoi 1950-luvulla, kun Elvis Presley esitti televisiossa “Hound Dog” -kappaleen.
Hetken päästä monet artistit hyppäsivät tähän junaan ja laittoivat päälleen kireät housut. Näihin aikoihin monet televisiokanavat alkoivat kuvata rokkareiden esiintymisiä vyötäröstä ylöspäin, aivan kun eivät olisi halunneet loukata vähemmän muodikkaita katsojia kotona, vaikka kyseessä taisi olla kuitenkin hävyttömästi pullottavat housut.
Jotkut muusikot saattoivat vielä topata housujensa etumusta mitä erikoisimmilla tavoilla. Katso alta kuvia 1960- ja 70-luvun rokkareista yhtä kokoa liian pienissä housuissaan.












Lähde ja kuvat: Sad and Useless Humor
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”
- Pyhimyksen syöksykierteelle ei näy loppua – ei tullut omaan oikeudenkäyntiinsä
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!