Koomikko tekee rajua pilaa Yhdysvaltain presidentinvaaleista
USA:n seuraavan presidentin valitsijamiehistä äänestetään ensi viikolla. Tuloksen odotetaan ratkeavan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa.
Vaalikampanja on käyty republikaanien ehdokkaan Donald Trumpin ja demokraattien Hillary Clintonin välillä.
Erityisesti Donald Trumpin lausuntojen ja käyttäytymisen takia vaalit ovat olleet varsin eriskummalliset. Lisäksi Clintonin sähköpostiviestit ovat olleet FBI:n tutkinnassa.
Poikkeuksellisen eriskummalliset vaalit inspiroivat myös koomikkoja. Mutta miten tehdä pilaa vaaleista, jotka jo itsestään muistuttavat parodiaa?
Muun muassa Saturday Night Live -sarjasta ja Conan O’Brienin isännöimistä ohjelmista tuttu koomikko Robert Smigel tekee YouTubessa julkaistavaa sarjaa, jossa pilaillaan vaalien kustannuksella.
Smigel kehitti jo lähes 20 vuotta sitten hahmon Triumph, the Insult Comic Dog, joka on koiran näköinen käsinukke. Koomisesti käyttäytyvällä koiralla on suussa sikari. Hahmo esiintyy Triumph’s Election Special 2016 -sarjassa, jossa tehdään pilaa meneillään olevista presidentinvaaleista.
Lähde: Playboy
Kuva: Wikimedia Commons
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”