Koronakriisi näkyy raaka-aineiden ylitarjontana – Suomen Burger King lahjoittaa 40 000 pihviä apua tarvitseville
Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on vaikuttanut ravintoloiden toimintaan maailmanlaajuisesti. Suomen Burger Kingistä kerrotaan, että kriisi on pikaruoka-alalla johtanut raaka-aineiden ylitarjontaan.
Burger King on nyt päättänyt lahjoittaa Suomessa lähes 40 000 kasvispihviään apua tarvitseville, joita on poikkeustilan myötä aiempaa enemmän.
Yli jääneille kasvispihveille löytyi tärkeä lahjoituskohde Sini Hurstin johtamasta Hurstinapu ry:stä ja Diakonissalaitoksen asunnottomien palvelusta.
– Näinä poikkeuksellisina aikoina Burger King haluaa olla mukana auttamassa ruoka-apua tarvitsevia. Hurstinapu ry ja Diakonissalaitos tekevät tärkeää työtä Suomessa, ja niiden rooli on nyt erityisen merkittävässä asemassa, Burger King Suomen ketjujohtaja Siru Kalpio kertoo yhtiön tiedotteessa.
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa