Kotimaan kohteet kasvattivat suosiotaan suomalaisten kesälomailijoiden keskuudessa
Hotellivaraussivusto Hotels.com on julkaissut listan niistä kohteista, joihin haut suomenkielisellä Hotels.com-sivustolla kasvoivat eniten verrattaessa vuoden 2013 kesäkuuta vuoden 2012 kesäkuuhun. Mukaan listalle pääsi joukko sekä kotimaan että etelän lomakohteita.
Peräti kuusi kohdetta eniten hotellihakuja nostaneiden kohteiden top 20 -listalla sijaitsee Suomessa: Kauhava, Heinola, Lapua, Vuokatti, Seinäjoki ja Lappajärvi. Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva Kauhava, jonne suomalaisten matkailijoiden tekemät hotellihaut nousivat 133 prosenttia, houkuttelee vuosittain satojatuhansia matkailijoita kesän viettoon. Kaupungin matkailuvaltteja ovat muun muassa Powerparkin huivipuisto, Härmän kylpylä sekä lukuisat kulttuuritapahtumat pitkin kesää.
Heinolassa matkailijoita vetää puoleensa kaunis luonto ja monipuoliset aktiviteettimahdollisuudet. Lapua taas on viihtyisästä lomaympäristöstä ja hienoista maisemista tunnettu perhelomakohde. Vuokatti, joka talvisin on tunnettu hiihtolomakohde, on nostanut suosiotaan muun muassa kylässä sijaitsevan maailman suurimman Angry Birds -aktiviteettipuiston myötä. Mikäli Seinäjoella kesäkuun hotellihakuja nostattanut Provinssirock jäi välistä, tarjoaa kaupunki ravien huumaa koko perheelle Suomen aktiivisimmassa ravikeskuksessa pitkin kesää. Lappajärvelle suuntaavat lomailijat pääsevät ihastelemaan kunnan nimikkojärveä, joka on myös Suomen suurin kraaterijärvi.
Kotimaan hyvistä säistä huolimatta myös ulkomaat houkuttivat
Kreikan suosiotaan kasvattava turistikohde Samoksen saari kiinnosti suomalaisia matkailijoita huimat 257 prosenttia enemmän tämän vuoden kesäkuussa, verrattaessa hotellihakuja vuoden 2012 samaiseen ajankohtaan. Saari on todellinen rantalomailijan unelmalomakohde, sillä valittavissa on jokaiselle sopiva poukama satojen rantojen joukosta. Saarelle suuntaavia lomailijoita odottavat patikointiretket vehreillä vaelluspoluilla ja päiväretket valkokalkkisten talojen asuttamiin kyliin, joissa aito kreikkalainen kulttuuri on jokaisen aistittavissa.
Myös Etelä-Korean pääkaupunki Soul kiinnosti suomalaisia matkailijoita lähes kolminkertaisesti viime kuussa verrattuna vuoden 2012 kesäkuuhun. Tämä vilkas metropoli tarjoaa lomalaisille suurkaupungin loistetta ja etenkin kaupungissa sijaitsevat palatsit ovat näkemisen arvoisia. Näistä vaikuttavimmat ovat vanhat kuninkaanpalatsit Changdeok-gung ja Gyeongbok-gung. Soul sopii matkakohteena myös lapsiperheille, joiden on syytä vierailla Disneylandin korealaisessa vastineessa Everlandissa tai toisessa suositussa huvipuistossa Children’s Grand Parkissa.
Eniten hakumääriään kasvattaneet kohteet suomenkielisellä Hotels.com-sivustolla verrattaessa vuoden 2013 kesäkuuta vuoden 2012 kesäkuuhun.
| Kohde | Hakujen lisääntyminen prosentteina verrattaessa vuoden 2013 kesäkuuta vuoden 2012 kesäkuuhun | |
| 1 | Samos Town, Kreikka | 257 % |
| 2 | Soul, Etelä-Korea | 188 % |
| 3 | Venetsia, Italia | 146 % |
| 4 | Kauhava, Suomi | 133 % |
| 5 | Tel Aviv, Israel | 128 % |
| 6 | Alicante, Espanja | 123 % |
| 7 | Roissy-en-France, Ranska | 108 % |
| 8 | Heinola, Suomi | 107 % |
| 9 | Lapua, Suomi | 105 % |
| 10 | Vuokatti, Suomi | 95 % |
| 11 | Cavtat, Kroatia | 93 % |
| 12 | Hounslow, Iso-Britannia | 91 % |
| 13 | Jerusalem, Israel | 90 % |
| 14 | Costa Daurada, Espanja | 88 % |
| 15 | Järfälla, Ruotsi | 85 % |
| 16 | Costa Brava, Espanja | 83 % |
| 16 | Dublin, Irlanti | 83 % |
| 16 | Seinäjoki, Suomi | 83 % |
| 20 | Lappajärvi, Suomi | 80 % |
| 20 | Maarianhamina, Ahvenanmaa | 80 % |
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan