Poliittinen peli kovenee!
Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas arvioi blogissaan varsin suorasukaisesti työministeri ”Jari Lindströmin (sin.) runnomaa lakiesitystä” irtisanomisperusteiden lieventämiseksi alle 20 hengen yrityksissä.

Jari Lindström

– Surkuhupaisaa ja lähes myötähäpeää tuottavaa on julkisuuden tavoittelu eduskunnasta pian katoavien sinisten kohdalla. Aloitteita syydetään varsiharjana ja puolue hehkuttaa olevansa punavihreän politiikan vastavoima. Kovaa väitettä puolueelta, joka on tällä hetkellä lähinnä ministereitä vuokraava henkilöstöpalveluyritys, Suokas lataa.
– Sinisten poliittiset avaukset eivät ole harmittomia. Kun on pakko tehdä jotakin alle prosentin kannatuslukujen nostamiseksi, myrkyt ennen hallituskauden loppumista vain kovenevat.
Suokas ei voi ymmärtää ”Lindströmin runnomaa” lakiesitystä irtisanomisperusteiden lieventämiseksi alle 20 hengen yrityksissä.
– Olen hämmästellyt myös aiempia hallituksen työelämään liittyviä virityksiä, mutta tämä on päättömyydessään jo aivan posketon.
– Nyt ollaan luomassa uutta lainsäädäntöä oletuksella, että pienissä yrityksissä on suuri patoutunut tarve panna pihalle työntekijöitä. Kuka tällaisen vinkin on antanut? Yrittäjäjärjestön politrukit, jotka kaikki eivät ole pienyrityksessä päivääkään töitä tehneet, sen enempää kuin pelkän jäsenkirjan pätevöittämät ay-liikkeen työelämän asiantuntijat.
Suokas povaa uuden lain tuovan suuria lakiongelmia sekä työnantajille ja että työntekijöille.
– Uusi laki, jos se ylipäätänsä on mahdollista säätää, toisi mukanaan huonosti harkittuja irtisanomisia ja vuosia kestäviä oikeudenkäyntejä. Tätäkö jo nyt monesti hermo piukalla töitä paiskivat yrittäjät kaipaavat? Viritetäänkö tavallisille ihmisille nyt sellaista miinaa, josta ei voi seurata kuin hankaluuksia tai erittäin suuria hankaluuksia?
Koko blogikirjoitus on luettavissa Rakennusliiton verkkosivuilta.
STT
Kuva: Wikimedia Commons