Leijonat raatelivat tsekkiläisen miehen takapihallaan
33-vuotias Michal Prasek päätyi omien leijoniensa uhriksi takapihallaan Tšekin tasavallan itäosassa.
Prasek omisti 9-vuotiaan urosleijonan sekä naarasleijonan, joita hän piti aitauksessa takapihallaan. Miehen tarkoituksena oli saada leijonat synnyttämään jälkikasvua.
Prasek osti urosleijonan vuonna 2016 Slovakiasta ja naarasleijonan viime vuonna. Leijonat herättivät suurta huolta Zdechovin pienessä kylässä, sillä Prasekin talutushihnassa ulkoiluttama naarasleijona oli hyökännyt tiellä pyöräilleen naisen kimppuun. Tapaus kirjattiin tuolloin liikennerikkomukseksi.
Prasek ei ollut saanut virallista lupaa rakentaa aitauksiaan kahdelle leijonalle, mutta koska Tšekistä ei löytynyt korvaavaa majoitusta eläimille eivätkä ne olleet aliravittuja, hän oli saanut pitää niitä toistaiseksi. Hän oli kuitenkin saanut sakot laittomasta kasvattamisesta.
Prasekin isä soitti poliisit paikalle varhain aamulla, kun hän näki poikansa liikkumattoman ja raadellun ruumiin lukitun aitauksen sisäpuolella. Paikalle saapuneet poliisit ampuivat saalistaan suojelleet leijonat. Poliisin mukaan molemmat eläimet oli pakko ampua, jotta he pääsivät Prasekin luo. Kun eläimet oli tapettu, lääkäri totesi myös niiden omistajan kuolleeksi.
Lähde: BBC
Kuvat: Facebook / Michal Prasek
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun