Lentoaseman työntekijälle potkut – masturboi äänekkäästi WC:ssä
Liian äänekästä masturbointia harrastanut mies on saanut potkut Halifax Stanfieldin
kansainväliseltä lentokentältä Kanadassa. Miehen kerrotaan aiheuttaneen
”nolostusta ja hätää” kollegoidensa keskuudessa, sillä he olivat kuulleet tämän
onanoinnin wc-tiloissa.
Miestä oli varoitettu samasta käytöksestä jo kaksi vuotta aiemmin, mutta hiljattain
kollegat olivat kertoneet henkilöstöhallinnolle, että sama käytös jatkui jälleen –
ja vielä entistäkin säännöllisempänä ja röyhkeämpänä.
Välimieskäsittelyn jälkeen todettiin, että yrityksellä oli täysi oikeus irtisanoa
työntekijänsä.
Sekä työntekijä että hänen ammattiliittonsa yrittivät useilla eri vasta-argumenteilla kumota päätöstä, mutta turhaan. Selityksenä kerrottiin miehen kärsivänseksiaddiktiosta, joka on rinnastettavissa vammaan. Lisäksi todettiin, että miestä ei
koskaan varoitettu suoraan, vaan ainoastaan kiertoilmaisujen kautta.
– Esimies oli kertonut työntekijälle, että hänen kollegansa olivat valittaneet
vessasta kuuluvista äänistä, kuten raskaasta hengityksestä, arvaamattomista
liikkeistä ja huohotuksesta, joten hän oli ilmaissut huolensa työntekijänsä hyvinvoinnista ja kehotti tätä olemaan yhteydessä henkilöstöhallintoon, mikäli hänellä on terveydellisiä ongelmia, kertoo Gus Richardson, asiaa käsitellyt välimies National Post -lehdessä.
Lopulta seksiaddiktiosta ei annettu näyttöä, vaan kyse oli kollegojen hyvinvoinnista, joten potkujen katsottiin olevan täysin lailliset.
Lähteet: Ladbible, National Post
Kuva: WikiMedia Commons
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt