Loistava sääennuste: Aurinkoa kuukauden loppuun!
Suomi on kuulunut viime aikoina korkeapaineen alueeseen, eivätkä aurinkoiset päivät Etelä- ja Keski-Suomessa ole Forecan ja Ilmatieteenlaitoksen mukaan ohi vielä ensi viikollakaan. Nyt on luvassa vielä parempia uutisia.
Espanjassa asuva sääennustaja Mikko E kertoo, että aurinko on tullut jäädäkseen. Lämpimät ilmamassat pysyttelevät Suomen yllä jopa toukokuun viimeiselle viikolle, jonka jälkeen voi tulla hetkeksi viileämpää.
Tuleeko tässä ihan helle?
-Voi tulla kesäkuun alkupuolella, mutta siihen saakka mennään tuollaisissa vuodenaikaan nähden todella lämpimissä 20+ asteisissa säissä, Mikko toteaa.
Hänellä on pitkät perinteet osuvien sääennustusten laatimisessa, joten pakko tähän on uskoa. Viime vuonna Costa del Solilla asuva Mikko ennusti, ettei kesähelteitä ennen elokuuta juurikaan Suomessa nähdä, ja näinhän se juuri meni.
Mikko on jo kahdenkymmenen vuoden ajan ennustanut säätä varsin tarkasti.
-Olen opiskellut kotimeteorologiksi kantapään kautta, ja täytyy sanoa, että peittoan monien virallisten tahojen ennustukset mennen tullen. Käytän tietokonesäämallinnusten lisäksi vanhan kansan suussa kulkevia oppeja. Näistä on se hyöty, että yhdistelemällä syntyy parempi ennakoivuustodennäköisyys, Mikko E väittää Metropolille.
No, pianhan se nähdään. Liki kuukauden aurinkojakso. Uskotko sinä Mikko E:n ennustukseen?
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”