Malli myi neitsyytensä 2,1 miljoonalla dollarilla – tämän takia!
18-vuotias romanialainen Alexandra Khefren pääsi otsikoihin sen jälkeen kun hän kertoi, että myy neitsyytensä noin miljoonalla dollarilla. Saksalainen seuranhakupalvelu piti huutokaupan ja Alexandran neitsyys myytiin lopulta 2,1 miljoonalla dollarilla varakkaalle liikemiehelle.
Alexandra myi neitsyytensä, koska hänen vanhempansa aiottiin häätää perheen kodista. Neitsyyden myyminen oli siis Alexandran mielestä paras keino saada vanhemmille tarvittavat rahat kodin säilyttämiseksi.
Ei ole yllättävää, että ihmiset olivat järkyttyneitä, kun Alexandra ilmoitti tv-ohjelmassa aikeistaan myydä neitsyytensä. Alexandran setä ei edes ollut tietoinen, että hänen veljensä, eli Alexandran isä, oli menettämässä taloaan. Sedän mukaan Alexandran vanhemmat raivostuivat tyttärensä päätöksestä ja uhkasivat, että jos hän todellakin antaa neitsyytensä maksua vastaan, hän ei ole enää heidän tyttärensä. Alexandra on vastannut vanhemmilleen, että hän on 18 ja voi tehdä vartalollaan mitä haluaa.
Tilanne on hyvin ristiriitainen, sillä vaikka Alexandra haluaa kyseenalaisella teollaan auttaa perhettään, hän voi samalla menettää sen.
Lähde: FHM
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta