Marika Fingerroosilta suorat sanat nykyperheistä: Välinpitämättömät vanhemmat ja lellityt lapset
Marika Fingerroos avautuu vloginsa seitsemännessä jaksossa nykyperheistä ja erityisesti vanhempien välinpitämättömyydestä lapsiaan kohtaan.
Marika kuvasi videon ratsastaessaan rakkaalla Opadi-hevosellaan, sillä hänen täytyi päästä lepuuttamaan hermojaan. Hänen mielensä alkoi kuohua, kun hänen 9-vuotias Tito-poikansa olisi halunnut mennä kylään kaverinsa luo. Marika järkyttyi siitä, mitä hän kuuli kaverin äidin kommentoivan puhelun taustalla, minkä vuoksi hän kielsi poikaansa menemästä sinne.
Marika kertoo tottuneensa sellaiseen toimintatapaan, että alakoululaisten vanhemmat sopivat lastensa kyläilyistä ja niiden kestosta, mutta nyt asiat ovat muuttuneet hänen mielestään aivan väärään suuntaan, koska hän on huomannut paljon edellä mainittua vastaavia tapahtumia. Hän on muutenkin havainnut, että monet vanhemmat ovat hyvin välinpitämättömiä myös lastensa puhelimen käytöstä.
Marika sanoo, ettei ole sinällään ”natsimutsi”, mutta hänen mielestään rajat ovat rakkautta ja tietyistä periaatteista tulee pitää kiinni. Hän uskoo, että vanhempien piittaamattomuus lapsiaan kohtaan luo vääjäämättä ongelmia jatkossa.
Katso videolta Marikan avautuminen vanhemmuudesta ja mitä hänen lapsensa kaverin äiti sanoi puhelun taustalla, joka sai Marikan järkyttymään.
Katso myös muut Marikan vlogin jaksot:
Ihan järkyttävä tuo mun varvas
Mikä rinnoissa ihastuttaa ja vihastuttaa?
Suora seksivinkki: Ota hänet brutaalisti
Kun naiset antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa
Kuva: Instagram / Marika Fingerroos
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta