Minttu Kaulanen laukoo suoran mielipiteensä missikohusta – ei säästele sanojaan: ”Rupesi ärsyttämään pa*kanpuhuminen”
Miss Suomi -organisaatio on joutunut suuren kohun keskiöön, kun kaksi tämän vuoden finalistia, Nicole Söderström ja Katariina Juselius ilmoittivat jättävänsä kilpailun kesken.
Juselius perusteli finaalipaikasta luopumistaan työkiireillään, mutta Söderström on esittänyt julkisuudessa rajua kritiikkiä missiorganisaatiota kohtaan. Söderström on muun muassa kertonut kokeneensa syrjintää organisaation toimesta.
Nyt missituomarina vuonna 2018 toiminut yrittäjä ja mediapersoona Minttu Kaulanen on ottanut kantaa aiheeseen oman Instagram-tilinsä Stories-osuudessa. Kaulasen mielestä syytökset missiorganisaatiota kohtaan ovat olleet kohtuuttomia.
– Minua rupesi ärsyttämään aivan suunnattoman paljon sellainen paskanpuhuminen. Olen itse ollut Miss Suomi -tuomaristossa silloin kun Alina Voronkova voitti, ja Alina voitti ihan puhtaasti siitä syystä, että hän osasi brändätä itsensä bisnestyyppisesti, Kaulanen toteaa videopostauksessaan.
Kaulanen myöntää, että hänet tunnetaan missipiireissä ”kauhutuomarina”. Hän vakuuttaa kuitenkin, ettei kukaan missiorganisaatiosta ole vaatinut häntä olemaan sellainen, eikä hänelle ole koskaan maksettu minkäänlaista lisäpalkkiota.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kaulasen mielestä ei ole reilua asettaa toisten ihmisten toimeentulo vaaraan sen vuoksi, että itsellä on paha olla.
– Se, mikä minua vituttaa tuossa kohussa on se, että tuossa lynkataan ihmisten toimeentulo ja yritystoiminta, minkä eteen on tehty hitosti töitä, Kaulanen lataa.
– Minä ymmärrän motivaatiot jättää kisa kesken, se on ok. Mutta siinä kohtaa, kun sinä pistät syyn täysin muiden niskoille tai väität, että siinä olisi jotain vilunkipeliä ja loukkaat toisen kunniaa, niin minun mielestäni tuo on vain väärin, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kaulanen huomauttaa myös ymmärtävänsä, että tällaisissa tilanteissa ihmisellä on usein tunteet voimakkaasti pinnassa.
– Kaikki tunteet ovat valideja, ja sinä olet oikeutettu siihen, mitä sinä itse tunnet, nainen painottaa.
– Mutta sinun täytyisi miettiä, miten tuo tosiasiassa toteutetaan, ja miten se vaikuttaa muiden ihmisten elämään. Saahan tuossa sen 50 minuuttia kuuluisuutta, mutta minun mielestäni tuo on vain väärin, hän summaa.
Lue myös:
Minttu Kaulanen raivostui raskausuteluista – ”Se ei v**tuakaan kuulu kenellekään”
Minttu Kaulanen ikävöi kuvauksiin karannutta miestään : ”Harvinaisen pe**eestä!”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!