Nainen haastoi kahvilajätin oikeuteen koiransa kuolemasta
Yhdysvaltojen Coloradossa asuva Deanna Salas-Solano, 58, haastoi kahvilaketju Starbucksin oikeuteen, sillä hänen Starbucksista ostamansa tee kaatui hänen koiransa päälle. Naisen lemmikki menehtyi saamiinsa vammoihin.
Salas-Solano haastoi kahvilajätin oikeuteen sillä perusteella, että hänelle annetun kertakäyttömukin kansi ei ollut tiukasti kiinni. Nainen kertoo ostaneensa teen Denverissä Starbucksin drive-in-kahvilasta. Tee läikkyi autossa istuneen Salas-Solanon päälle niin, että hän huusi kivusta. Huutamisen seurauksena koira hyppäsi hänen syliinsä ja sai juoman läikkymään uudelleen. Koira sai pahoja palovammoja ja Salas-Solano kiidätti sen eläinlääkärille. Lemmikki ei kuitenkaan ollut pelastettavissa.
Myös Salas-Solano itse sai palovammoja, joiden vuoksi hän on joutunut käymään korjausoperaatioissa. Nainen pyrkii saamaan 100 000 dollarin eli noin 84 000 euron korvaukset Starbucksilta.
Kahvilaketju kiistää Salas-Solanon syytökset. Yhtiön mukaan videomateriaali todistaa, että koira oli naisen sylissä jo hänen ostaessaan teetä.
Lähde: New York Post
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta