Nainen haluaa pysyvästi sinisen ihon – toivoo näyttävänsä avaruusoliolta
Englannissa asuva kynsitaiteilija Lhouraii Li haluaisi värjätä ihonsa pysyvästi siniseksi. Nuori nainen on jo kahden vuoden ajan värjännyt ihonsa päivittäin ja toivoo nyt löytävänsä pysyvän keinon ihon värjäämikseksi.
Lhouraii Li tuli tunnetuksi vuonna 2013 Bradfordin Barbiena. Tuohon aikaan hänen ihonsa oli normaalin värinen mutta meikin ja pukeutumisen ansioista hän muistutti Barbie-nukkea. Viimeisen kuuden vuoden aikana nainen on kokenut dramaattisen muodonmuutoksen kohti sinistä unelmaansa.
Lhouraii asuu poikaystävänsä kanssa Pohjois-Englannin Bradfordissa pienessä kanavaveneessä. Hän on aina ihaillut elokuvia, esityksiä ja pelejä joissa on sinisiä hahmoja, sillä ne ovat hänen mielestään kauniilta. Instagram-tilillään hän kuvailee itseään nimellä Alien freak ja epäilee itsekin olevansa avaruusolio.
Nainen valmistaa erilaisia tekokynsiä ja myy niitä nettikaupassaan.
Lhouraii Li kertoo kärsivänsä myös agorafobiasta eli avaran paikan kammosta, eikä hän juurikaan poistu pienestä kanavaveneestään. Myös vene on maalattu sisältä siniseksi ja sisustettu naisen ulkonäköön sopivaksi, jotta hän viihtyisi siellä paremmin.
Voit katsoa videon Lhouraiista alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kuva: Instagram
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Salatut elämät päättyy shokkiin!