Nainen tienasi kymppitonneja myymällä käytettyjä alushousuja ja kuukautissuojia
Nimeä Yasmin Night netissä käyttävä nainen väittää tienanneensa yli 50 000 euroa myymällä käytettyjä alusvaatteitaan, hiuksiaan, kynnenpaloja ja jopa käytettyjä kuukautissuojiaan miehille. Nainen kertoo selviytyneensä veloistaan rahoilla, jotka on tienannut tekemillään kaupoilla.
Nyt nainen rohkaisee myös muita naisia seuraamaan esimerkkiään.
– Työskentelin siivoojana, mutta kyllästyin saamaani kohteluun. Se teki minut kirjaimellisesti sairaaksi. Olin pulassa taloudellisesti ja sain tarpeekseni tilanteesta, Yasmin kertoo.
Yasmin kuuli käytettyjen alusvaatteiden myynnistä netissä, ja päätti kokeilla itsekin.
– Pyynnöt koskivat sellaisia tuotteita kuin alushousut, sukat ja rintaliivit, mutta olen myynyt myös terveyssiteitä, virtsaa, hiuksia, jalkakarvoja, bikineitä ja jopa paloja varpaankynsistäni, nainen kertoo.
Yasmin paljastaa saavansa käytetyistä alushousuista jopa 80 euroa kappaleelta. Tosin hän joutuu pitämään pöksyjä jalassaan viikon ennen niiden myymistä.
Intiimituotteidensa myymisen lisäksi Yasmin saa rahaa netissä miehiltä, jotka suostuvat maksamaan hänen ja hänen kumppaninsa elämäntyylistä. Erikoisen fetissin omaavat miehet saavat nautintoa siitä, että heidän varallisuuttaan käytetään hyväksi.
Yasmin on kirjoittanut kirjan, jossa hän kertoo, millaista on tienata elantonsa täyttämällä tuntemattomien ihmisten fetissejä. Twitterissä nainen käyttää salanimeä #kandikaine, sillä hän ei halua muiden kuin läheistensä tietävän, mitä hän tekee elääkseen.
Lähde: Metro
Kuva: Twitter / kandikaine
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt